Puheenaihe

Poliisi rekrytoi mamu-taustaisia nuoria – "somali- ja arabikulttuurien tuntemus olisi todella tärkeää"

Vanhempi konstaapeli Kalle da Silva Goncalves, komisario Johanna Guessous ja vanhempi konstaapeli Stefan Korhonen ovat Poliisiksi Stadiin -kampanjan keulakuvat. Kaikilla on urheilutausta.

Poliisi

Pula maahanmuuttajataustaisista poliiseista on saanut Helsingin poliisin käynnistämään kampanjan, jolla tavoitellaan erityisesti maahanmuuttajataustaisia nuoria kouluttautumaan poliiseiksi.

– Kaikki hakijat ovat meille erittäin tärkeitä. Tämä kampanja on kuitenkin kohdennettu helsinkiläisnuoriin ja erityisesti maahanmuuttajataustaisiin nuoriin, sillä meille ei tule tällä hetkellä ollenkaan maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Helsingissä on laaja somaliyhteisö ja arabiväestön määrä kasvaa jatkuvasti, näiden kulttuurien ja kielten tuntemus olisi todella tärkeää, kampanjaa vetävä komisario Jarkko Lehtinen kertoo.

Kampanja sai alkunsa kaupunginjohtaja Jussi Pajusen ja poliisipäällikkö Lasse Aapion yhteisestä ajatuksesta.

Poliisiksi Stadiin -kampanjaa tehdään yhteistyössä Vuosaaren lukion, Vuosaaren peruskoulun sekä Stadin ammattiopiston kanssa.

Yhteistyökouluissa opiskeleville nuorille on tarjolla erilaisia työharjoittelupaikkoja Helsingin poliisilaitoksella.

Talven aikana laitokselle tulee kuusi turvallisuusalan opiskelijaa Stadin ammattiopistosta kuukauden kestävälle työssäoppimisjaksolle.

Kesällä otetaan kymmenen kesätyöntekijää Stadin ammattiopistosta ja Vuosaaren lukiosta määräaikaisiin siviilityöntekijän virkoihin ja vartijoiksi. Kesätyöntekijöiden pestit ovat pituudeltaan 2–4 kuukautta.

Syksyllä Vuosaaren peruskoulun 9. luokilta otetaan viikon tet-jaksoille yhteensä kahdeksan oppilasta.

Nuorten työskentelypaikat tulevat olemaan rikostorjuntayksikössä, lupahallinnossa, liikenneturvallisuuskeskuksessa sekä vartiointi- ja säilytyspalveluissa.

– Nuorille avautuu mahdollisuus päästä tutustumaan poliisin työhön läheltä. Heille tehdään asiaankuuluvat turvallisuusselvitykset. Toivottavasti tätä kautta he saavat kipinän pyrkiä Poliisiammattikorkeakouluun ja tarkoitus olisi saada heitä tulevaisuudessa laitoksellemme töihin, Lehtinen toteaa.

Kampanjaa on myöhemmin tarkoitus laajentaa koskemaan myös pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean piirissä olevia nuoria, joita on 1 500.

Tästä syystä kampanjakasvoiksi valittiin kolme urheilutaustan omaavaa poliisia, jotka mielellään kertovat nuorille poliisityöstä.

Yksi kampanjan kasvoista on fitnessurheilua harrastava komisario Johanna Guessous.

Hän iloitsee erityisesti työmahdollisuuksien monipuolisuudesta ja siitä, että jatko-opiskelu on tehty työn ohella helpoksi. Guessous opiskelee parhaillaan Tampereen yliopistossa hallintotieteiden maisteriohjelmassa.

– Helsingin poliisissa on niin monenlaisia tehtäviä, että jokainen varmasti löytää itselleen sopivan, Guessous sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Poliiseja vedetään jo eläkkeeltäkin turvapaikkatutkintaan12.10.2015 09.10
Paikallispoliisi kaipaa riveihinsä maahanmuuttajia22.7.2015 08.25
Helsinkiläiset haluavat: ”Poliiseja tälle kadulle, kiitos”15.8.2015 15.30
Rosvot kiittävät - HS: Kohta on poliiseista pula14.6.2015 10.10
Selkääntaputtelu alkoi kyllästyttää tv-poliiseja31.1.2012 13.39
Tutkimus: Mamu-nuoret viihtyvät koulussa – kurin puute huolettaa4.12.2013 11.42

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu