Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Haamujengi teki iskun kartanoon – "Henkimaailman väki käski poistumaan"

AAVEET Rajatietoon vihkiytyneet löysivät Vantaalta kummituksia.

Rajatiedon tutkijat väittävät, että Håkansbölen kartanossa on henkimaailman ilmiöitä. Eniten aavehavaintoja on tehty kuvassa vasemmalla näkyvässä yläkerran vierashuoneessa.

Päivi Tuovinen

Hakunilan Håkansbölen kartanossa ja Tikkurilan vanhassa asematalossa on henkimaailman ilmiöitä, eli niissä kummittelee.

Näin väittävät rajatiedon tutkijat, Mika ja Markus Nikkilä, jotka tutkivat tyhjillään olevan kartanon ja asematalon Vantaan kaupunginmuseon pyynnöstä.

Veljespari teki maksuttomia tutkimuksia paikoissa viime lauantai-iltana.

”Haamujengi” käytti välineinään videokameroita, mittareita ja radiotaajuuksia satunnaisesti skannaavaa ghostboxia, ”jota CIA:kin on hyödyntänyt”.

– Koimme kartanossa jänniä hetkiä. Vanha omistajasuku Sanmark on yhä paikalla, varsinkin Emilia-emäntä, Mika Nikkilä aavistelee.

Sanmarkit ostivat kartanon 1905, ja 2005 se siirtyi kaupungin omistukseen.

Mika Nikkilä uskoo, että Sanmarkien jäljiltä tiloihin on jäänyt "energioita".

– Yläkerran vierashuoneessa ja palvelijoiden huoneessa teimme paljon havaintoja. Vierashuoneessa kuului selkeä koputusääni, kun pyysin Emiliaa ilmoittamaan itsestään. Voihan kyseessä olla myös vanhan asunnon elämisääni, mutta kyllä se nosti karvat pystyyn.

Mika Nikkilä kertoo kuulleensa myös Emilian ja Alfred-pehtorin puhetta kohisevan aavelaatikon kautta.

– Kysyin Emilialta, kaipaako hän miestään, ja sekunnin päästä kuului naisen vastaus, kaipaan. Kysyin myös, auttoiko Alfred Emiliaa tilan ylläpidossa, ja miesääni vastasi, auttoi.

Myös videokamera toi esille oudon tilanteen.

– Se kuvasi alakerran eteistilaa puoli tuntia ollessamme yläkerrassa, ja yhtäkkiä 27 minuutin kohdalla kamera alkoi tarkentaa. Lähellä oli siis liikettä, mutta mitään ei kuvassa näkynyt.

Sähkömagneettisten kenttien muutoksia mittaava EMF-mittari reagoi puolestaan voimakkaasti kellarissa.

– Arvojen äkillinen nousu ilman sähkölaitteiden läheisyyttä voi olla merkkinä henkimaailman läsnäolosta, Mika Nikkilä väittää.

Museon toimipaikassa, asematalossa videokamera tallensi selittämättömän äänen, ja ghostboxin kautta tutkijat saivat useita vastauksia ihmisääniltä.

– Yläkerrassa asemamestarin tiloissa oli aistittavissa entisten asukkaiden läsnäolo. Paikalla olivat selvästi nainen ja mies. Näyttelytilassa taas oli paljon henkimaailman väkeä, jotka käskivät meitä poistumaan.

Lisää aiheesta: 

"Kuultu askelia ja astioiden kilinää" – Bulevardilta asunnon hankkinut voi saada kummituksen kaupan päälle26.1.2016 19.58
Eiran kummitustalo herää henkiin – katso kuvat18.12.2015 19.50
Tutkija: Muka-tieteestä ei ole vaaraa, jos se tunnistetaan huuhaaksi9.9.2014 07.09
Yli 300 suomalaista halusi haamuksi – 25 onnekasta valittiin arvalla16.6.2015 13.58

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu