Puheenaihe

Poliisimurhista riimitellyt Steen1 kyllästyi – "Vaikka tekisit 100 räppilevyä, tämä paska ei muutu ikinä"

Steen1 vuonna 2016

Toni Tervo

Voiko kukaan olla ikuisesti kapinallinen?

Steen1 on ollut vuosien varrella yksi Suomen shokeeraavimmista rap-artisteista. Miehen lyriikoissa on puhuttu Ville Itälän puukottamisesta ja poliisien tappamisesta. Toisaalta hän on ollut ääni monelle suomalaiselle syrjäytyneelle ja kertonut itähelsinkiläisestä elämästä, joskus raadollisenkin, realistisesti.

Steen1:stä ei kuitenkaan enää ole. Tilalle on tullut Kale, mies joka katsoo elämää positiivisempien lasien läpi.

Molempien artistien takaa löytyy kuitenkin sama henkilö, Seppo Lampela. Hän kertoo viime vuosien kasvattaneen häntä ihmisenä ja osoittaneen, että Steen1:sen aika on ohi.

– Koin että musta tuli tietyllä tapaa Steenin vanki. Jo pidemmän aikaa se nimi on ollut enemmän taakka kuin etu. Kaikki mun tekemiset katsottiin niiden lasien läpi, Lampela pohtii.

Mies ei kadu vanhoja sanoituksiaan tai kannanottojaan, mutta myöntää että Steenissä oli "hölmöä ja hyvää".

– Steen perustui lähtökohtaisesti asioiden vastustamiseen. Mä olen kuitenkin saanut ihan tarpeeksi huutaa pahaa oloa mikkiin. Nyt haen positiivisempaa ja pohdiskelevampaa fiilistä. En halua olla kuin Frederik, joka vetää 60-vuotiaana keikoilla Titanicia.

Ottaen huomioon Suomen poliittisen tilanteen, jossa oikeistohallitus harrastaa leikkauspolitiikkaa, eikö kommunistisen puolueen ehdokaslistoillakin olleen Lampelan tee mieli antaa vielä yhtä täyslaidallista?

– Jos mä jotain olen oppinut, niin vaikka tekisit 100 räppilevyä, tämä paska ei muutu ikinä. Nuorempana sitä jotenkin naiivisti ajatteli, että voin herätellä jengiä. Nyt mä haluan, että mun kuuntelija voi ahdistavan päivän jälkeen tulla mun musasta hyvälle tuulelle.

– Ennen mun biisit vaan teki vihaisen ihmisen vihaisemmaksi.

Pian 40-vuotias räppäri kuvailee rauhoittuneensa itse viime vuosina ja sen heijastuvan tämän tekemisiin.

– Kun mä olin skidi, ei ollut keski-ikäisiä räppäreitä. Olen sillä tavalla vähän uudessa paikassa. Normaaliin kasvamiseen kai kuuluu se, että painopisteet muuttuu. Pitää miettiä, haluaako sitä ikuisesti olla se kapinallinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu