Puheenaihe

HIFK kiinni Liiga-mestaruudessa – Tomi Tuomisto kärkkyy taas vastuuta

JÄÄKIEKKO Nurmijärveltä ponnistanut Tomi Tuomisto jahtaa Helsingin IFK:ssa SM-kultaa.

Helsingin IFK jahtaa kahdeksatta Suomen mestaruuttaan. Tomi Tuomisto ensimmäistään.

Matti Hannula

HIFK on suosikki jääkiekon Suomen mestariksi viiden vuoden tauon jälkeen.

Nurmijärven Kurran kasvatti Tomi Tuomisto, 25, pelaa helsinkiläisseurassa debyyttikauttaan. Plakkarissa on jo seurahistorian ensimmäinen runkosarjan voitto.

Tuomisto asui lapsuutensa ja nuoruutensa Klaukkalassa urheilukentän liepeillä. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä hän lensi pesästä ja on nyt vantaalainen kolmevuotiaan tytön isä. Tuomisto on toisen polven liigakiekkoilija. Hänen yhä Klaukkalassa asuva Martti-isänsä pelasi puolustajana Jokereissa 1980–86. Tomi Tuomisto pelasi pääosin isänsä valmennuksessa Kurrassa C-junioriksi asti.

Juniorivuosiensa päätyttyä hän kävi hakemassa miesten pelien kovuutta Ranskasta.

– Se oli sopiva ”kiekkokoulu” siihen paikkaan, toteaa Tuomisto, joka sitten tahkosi kolme kautta Mestistä.

Viime kesäharjoittelukauden Tuomisto oli Tampereen Tapparassa try outilla ja pelasi kirvesrinnoissa yhden CHL-liigan ottelunkin. Kotimainen sarjakausi alkoi kuitenkin hänen osaltaan Mestiksessä Kiekko-Vantaassa.

– Ei se ollut luovuttamista. Tosissani tähtäsin koko ajan liigaan.

Lokakuussa Tuomistolle avautuikin tilaisuus näyttää kyntensä Suomen ylimmällä sarjatasolla. Hän pääsi lainalle HIFK:hon.

– Ennakkoluulottomasti ja kovalla itseluottamuksella laitoin siinä vaiheessa kaiken peliin.

Tuomisto teki heti ensimmäisessä liigaottelussaan maalin. Marraskuun alussa HIFK tarjosi Tuomistolle sopimusta, jonka hän allekirjoitti. Sen jälkeen alkoivat ongelmat. Mystinen virus aiheutti kuumeilua ja sekoitti veriarvot. Tuomiston peleihin ja harjoittelemiseen tuli kahden kuukauden paussi.

– Sen jälkeen oli mahdotonta päästä enää tällä kaudella huippukuntoon, vaikka HIFK:n lääkäri Petri Helenius ja ammattimainen valmennustiimi ovat tehneet kovan työn vuokseni.

Tuomisto pääsi kokoonpanoon runkosarjan viimeiseen peliin ja sen myötä täysillä mukaan runkosarjan voittoseremonioihin.

– Hetkiä, jotka varmasti muistaa aina. Vieläpä voitimme sen pelin, vaikkei ollut enää panosta, Tuomisto toteaa.

Puolivälierissä HIFK kohtaa Lahden Pelicansin. Tuomisto kärkkyy vastuuta.

– Pelit eivät ole menneet huonosti. Mutta se, mitä tapahtui kauden keskellä, vaikuttaa edelleen suorittamiseeni. Nyt saan kuitenkin treenata terveenä ja olen siitä onnellinen.

Vaikka monta tärkeää peliä on vielä tälläkin kaudella edessä, on Tuomiston tähtäin jo osittain siirretty ensi kauteen.

– Se oli selkeä yhteinen tavoite, kun HIFK kanssani sopimuksen teki. Olen valmis vastuuseen jo tänä keväänä ja tiedän, että pystyn pelaamaan hyvin.

1. puolivälierä HIFK–Pelicans pe 18.3. kello 18.30 Helsingissä. Seuraava ottelu la 19.3. kello 17 Lahdessa.

Tomi Tuomisto

Syntynyt 4.5.1990 Nurmijärvellä

Hyökkääjä

Kasvattajaseura Nurmijärven Kurra

Muut seurat Suomessa: Jokerit (C-, B- ja A-nuoret), Kiekko-Vantaa (A-nuoret ja Mestis), KooKoo (Mestis), HC Keski-Uusimaa (Mestis), Tappara (CHL), HIFK (Liiga)

Ulkomailla: Horzine-Avoriaz (Ranska 2011–12)

HIFK:ssa kauden 2015–16 runkosarjassa 14 ottelua, joissa 1+2=3 tehopistettä

Teki maalin ensimmäisessä liigaottelussaan (21.10.2015 KooKoo-HIFK)

Sopimus kevääseen 2017

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu