Puheenaihe

Demaripoliitikon sotaisesta twiitistä riita – "Jafin on erottava järjestön johdosta"

Tämä Twitter-viesti horjuttaa Vantaan demarinuorten vapapuheenjohtajan asemaa.

Kuvakaappaus

Vantaan perussuomalaiset vaativat, että Vantaan demarinuorten varapuheenjohtaja Kamal Palani Jafi astuu syrjään järjestönsä johtotehtävistä.

Jafin asemaa horjuttaa hänen Twitter-palveluun lähettämänsä viesti, jossa kehotettiin epäsuorasti aseelliseen vastarintaan rasismia ja fasismia vastaan.

– Koskaan ei voi olla liian radikaali rasismia ja fasismia vastaan. Aseellinen vastustus on joskus tarpeellista, Jafi kirjoitti tällä viikolla vietettävään rasismin vastaiseen viikkoon viitaten.

Vantaan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Johannes Nieminen sanoo, että demarinuorten on syytä tehdä johtopäätökset Jafin toiminnasta.

– Meidän näkemyksemme on, että tällaisessa poliittisessa tehtävässä oleva henkilö ei voi sanoa näin, Nieminen toteaa.

Niemisen mielestä aseellisesta väkivallasta puhumista ei voida oikeuttaa eikä selittää parhain päin.

– Tällaisissa tilanteissa joudutaan miettimään, mitä viestillä tarkoitetaan. Voidaanko väkivaltaa käyttää todella jonkin asian nimissä joitakin ryhmiä vastaan, hän pohtii.

Perussuomalaisten mukaan sekä rasismia että fasismia voidaan vastaan voidaan toimia sivistyneesti. 

– On huolestuttavaa, että nuorisopoliitikon ja kurdiliiton hallituksessa istuvan Jafin ajatusmaailma on näin kaukana sivistyneen yhteiskunnan toimintaperiaatteista.

Vantaan demarinuoret julkaisi Facebook-sivuillaan tiistaina kommentin, jossa korostetaan, että järjestö ei hyväksy väkivaltaa missään muodossa tai tilanteessa.

– Keskustelemme kyseisen henkilön kanssa ja otamme asian käsittelyyn seuraavassa kokouksessa. Olemme tehneet selväksi, että Vantaan Demarinuorissa ei ole mahdollista jatkaa tuommoisilla teemoilla, Facebook-viestissä todetaan.

Perussuomalaiset sanovat olevansa pettyneitä "ympäripyöreään kommenttiin".

 – Väkivallattomuuden toteaminen ei yksinkertaisesti enää riitä. Jafi on yhdistyksen varapuheenjohtaja, jolloin poliittinen vastuu omista sanoistaan on korkea. Emme halua vantaalaiseen politiikkaan tämän kaltaista kielenkäyttöä.

Lue myös: Näin demaripoliitikko selittää twiittiään

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu