Näin demarinuoret vastaavat twiittikohuun

Twiittikohu sai alkunsa tästä twiitistä, jonka Jamal Palani Jafi.

Kuvakaappaus Twitteristä

Vantaan Demarinuoret on ilmaissut kannanoton, jossa se irtisanoutuu järjestönä täydellisesti Vantaan Demarinuorten varapuheenjohtajan Kamal Palani Jafin Twitter-lausunnosta.

Lausunnolla ei ole kannanoton mukaan mitään tekemistä järjestön kannan kanssa. Vantaan Demarinuoret on syvästi pahoillaan lausunnosta ja tuomitsee kaiken väkivallan.

– Se ei ole ratkaisu mihinkään, julkilausumassa kirjoitetaan.  

Asia käsitellään järjestön taholla pikaisesti.

Vantaan perussuomalaiset puolestaan vaativat, että Kamal Palani Jafi astuu syrjään järjestönsä johtotehtävistä.

Vantaan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Johannes Nieminen sanoo, että demarinuorten on syytä tehdä johtopäätökset Jafin toiminnasta.

– Meidän näkemyksemme on, että tällaisessa poliittisessa tehtävässä oleva henkilö ei voi sanoa näin, Nieminen toteaa.

Käyttäjän Jussi Vehkasalo kuva