Puheenaihe

Oleskeluluvan saaneille osaamiskeskus pikavauhtia Helsinkiin – malli Ruotsista

Helsinkiin perustetaan oleskeluluvan saaneille osaamiskeskus vielä kevään aikana. Tiloja etsitään parhaillaan.

arkistokuva/Sanna Jompero

Helsinkiin perustetaan vielä tämän kevään aikana kotoutumista tukeva osaamiskeskus.

Keskuksen perustamisesta vastaa Helsingin kaupunki, joka suunnittelee keskusta yhdessä Uudenmaan TE-toimiston kanssa.

– Osaamiskeskuksen tavoite on yhdistää valtion ja kuntien kieli- ja ammatillinen koulutus, jotta kielitaidottomalle löytyisi väylä päästä sekä opintoihin että työhön. Näin toteaa maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela kaupungin elinkeino-osastolta.

Osaamiskeskuksen tarkoituksena on tukea oleskeluluvan saaneiden ammatillista koulutusta sekä suomen ja ruotsin kielen opetusta.

Ongelmaksi on tällä hetkellä koettu liian pitkään kestävä opintopolku, joka alkaa ensin kielikoulutuksella jatkuen sen jälkeen ammatillisiin tai täydentäviin opintoihin.

Osaamiskeskuksessa opinnot alkaisivat samaan aikaan.

Hanke nytkähti eteenpäin viime viikolla, kun kaupunginhallitus myönsi kymmenen miljoonan euron kotoutumiseen tarkoitetusta potista 7,5 miljoonaa euroa osaamiskeskus-pilotin käynnistämiseen.

Kaupunki etsii parhaillaan keskukselle tiloja. Aikataulusta johtuen tiloja saattaa olla vaikea löytää, mutta ensitiloiksi kävisi vaikka jonkun oppilaitoksen tilat.

–Tilojakin tärkeämpää on, että saamme toiminnan pyörimään. Toimintaa on mahdollista aloitella myös liikkuvilla työpareilla.

Mallia Helsinkiin perustettavasta osaamiskeskuksesta on haettu muun muassa Tukholmasta.

Osaamiskeskus on opinto- ja kielikoulutuspolkujen yhdistämisessä vasta alkua.

Muutaman vuoden kuluttua Helsinkiin perustetaan "International House", jolle on myönnetty jo hankerahoitus valtiolta.

– Tavoitteena on saada palveluita vielä laajemmin kuten muun muassa mentoreita eri yrityksistä ja juridista tukea sekä työntekijälle että työnantajalle, Haahtela kertoo.

"Kansainvälisen Talon" toimipaikka tulee olemaan Helsingissä, mutta toiminnassa ovat mukana myös Espoo ja Vantaa.

Aikuisten maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskus Testipiste kartoitti alkuvuonna opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta turvapaikanhakijoiden koulutustaustaa, työhistoriaa sekä luku- ja kirjoitustaitoa. Kartoituksessa haastateltiin 1 004 turvapaikanhakijaa 32 maasta.

Tiedot julkaistiin viime viikolla.

Vastaajista noin puolella oli lukio-opintoja. Ammatillisia opintoja oli 14 prosentilla, eniten rakennus- ja teollisuusalalta. Korkeakouluopintoja oli 27 prosentilla. 16 prosenttia ilmoitti suorittaneensa tutkinnon. Seitsemällä prosentilla ei ole koulutustaustaa lainkaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu