Puheenaihe

Vantaalaiskaunotar kurvasi voittoon Miss Hot Rod -kisassa

Tumma kaunotar otti voiton Miss Hot Rod -kisassa sunnuntaina 27. maaliskuuta.

Tuomo Niemi

Vantaalainen Jannina Morkos otti voiton sunnuntaina Helsingin Messukeskuksessa käydyssä Miss Hot Rod -finaalissa.

Voittaminen on Morkokselle tuttua. Hän on myös Miss Bomber vuodelta 2014. Lisäksi tumma kaunotar on osallistunut muun muassa Seiska-lehden tähtityttökisaan ja ollut Iltalehden iltatyttönä.

Voittaja on äärimmäisen tyytyväinen American Car Show'n yhteydessä käytyyn kisaan.

–Tuntuu hyvältä. Olen saanut viettää mahtavan kisan upeiden ihmisten kanssa. Tässä kisassa, jos jossain, on pidetty hyvää huolta. Olen väsynyt, mutta jäätävän onnellinen.

Myös yleisön suosikiksi valittu Morkos pohtii, mitkä olivat ne tekijät, jotka toivat voiton juuri hänelle.

–Varmasti voittoon siivittivät asenne ja aitous.

Vauhtimimmi numero yksi kehuu muita kisaajia ja koko Miss Hot Rod -organisaatiota.

–Yhteishenki on ollut koko kisan ajan ihan huikea, kiittelee Morkos.

Voittoa vantaalaiskaunotar kertoo juhlivansa hemmottelemalla itseään.

–Viikon päästä lähden rakkaani kanssa lomalle.

Helsingin Messukeskuksessa pääsiäisviikonloppuna käydyn Miss Hot Rod -kisan tulokset:

Yleisön suosikki ja voittaja Jannina Morkos (Vantaa)

1. perintöprinsessa Laine Bruce (Lohja)

2. perintöprinsessa Roosa-Maria Hukari (Sipoo)

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Bikinibeibe on ihan tavallinen äiti3.10.2014 20.00
Julkkisäidit arvioivat toistensa lastenhoitotaitoja uudessa sarjassa28.1.2015 16.44

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu