Puheenaihe

Stubbin haastaja Lepomäki "köyhien asialla" – pankkiirimiehellä on miljoonatulot

Elina Lepomäen isä on pitkänlinjan politiikantoimittaja Kari Valtonen. Valtosen mukaan tyttären sanomisia on vääristelty.

Lehdistökuva

Toissa vuonna 1,7 miljoonaa euroa ja vuosina 2004–2014 yhteensä 11,4 miljooaa euroa.

Tämän verran tienaa verotettavaa tuloa valtionvarainministeri Alexander Stubbin (kok.) haastajaksi ilmoittautuneen Elina Lepomäen (kok.) puoliso Jukka Lepomäki.

Jukka Lepomäki on ansainnut tulonsa Nordean pankkiirina. Lisäksi hän toimii muun muassa kiinteistösijoittajana.

Haukilahdessa, lähellä rikkaiden Westendiä, asuvilla puolisoilla on Espoon käräjäoikeudessa vahvistettu avioehto.

Elina Lepomäki sanoo viikonvaihteen Iltalehden haastattelussa, että ihmisten auttaminen oli perimmäinen syy, jonka vuoksi hän lähti mukaan politiikkaan.

 Lähdin politiikkaan siksi, että meillä olisi vähemmän köyhyyttä ja kurjuutta, eli että saisimme pienennettyä sitä ihmisten joukkoa, joilla ei ole mahdollisuuksia ja näköaloja päästä elämässään eteenpäin.

Elina Lepomäki ei kutsu itseään rikkaaksi.

Olin onnekas, kun pääsin jo nuorena tekemään ulkomailla sellaisia töitä, joista maksettiin aika hyvin, hän kertoo Iltalehdessä.

Elina Lepomäkeä on pidetty äärioikeistolaisena muun muassa työmarkkinanäkemystensä vuoksi. Hän on vaatinut työehtosopimusten yleissitovuuden poistoa. Hänen mukaansa jokaisella tulisi olla oikeus sopia omista työehdoistaan.

Kansanedustaja Lepomäki toimii ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtajana. Liberan perusti toukokuussa 2011 vuorineuvos Gustav von Hertzen. Hallituksessa istuvat Lepomäen lisäksi Björn Wahlroos, Paul Lillrank, Henrikki Tikkanen, Matti Vuoria ja Tatu Ylönen.

Libera sanoo edistävänsä yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa.

Koulutukseltaan Ellina Lepomäki on sekä diplomi-insinööri että kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut opiskeluaikoinaan kansanedustaja Martti Tiurin (kok.) avustajana.

Toimittajaperheessä kasvanut Elina Lepomäki vietti osan nuoruuttaan Saksassa, kun politiikantoimittaja Kari Valtonen toimi Suomen suurlähetystön pressisihteerinä Bonnissa.

1970-luvulta asti toimittajan töitä isä työskenteli aiemmin Sunnuntaisuomalaisessa ja kahteen eri otteeseen Ilta-Sanomissa. Valtosta kollegat pitivät joko kepulaisena tai lipposlaisena demarina.

Miten hän nyt arvioisi Lepomäen linjaa nyt?

 – Sen jälkeen kun hän ilmoittautui tähän peliin (kokoomuksen puheenjohtajakisaan) on hänen sanomisiaan selvästi vääristelty. Hän ei ole niin äärioikeistolainen kuin väitetään. Hänessä on oma pehmeä puoli.

Hän näki jo vuosia sitten sen, että kaikki menee ja päin persettä ja kirjoittikin sen jo 2010. Muut muut ovat tulleet nyt samoille linjoille, Valtonen sanoo ja viittaa tyttärensä koulutukseen ja työskentelyyn Royal Bank of Scotlandissa.

Entä mitkä ovat hänen mahdollisuutensa tulla valituksi kokoomuksen puheenjohtajaksi, onko niitä?

Kyllä hänellä on hyvät mahdollisuudet.

– Voi olla, että kisaan hyppää vielä monta muuta: Petteri Orpo ja Jan Vapaavuori.

– Omilla palstoillani en kepilläkään koske tähän kokoomuksen puheenjohtajapeliin, Valtonen lupaa.

Hän kolumnoi säännöllisesti Etelä-Suomen Median lehtiin, kuten Helsingin Uutisiin, Länsiväylään ja Vantaan Sanomiin.

Entä ne kepu- tai demariepäilyt?

– Aina sitä saa arvailla. Joskus on syytetty kokoomuslaiseksikin.

Lue myös: Hese-Salmela tukee Lepomäkeä

Lisää aiheesta: 

Hese-Salmela tukee Stubbin haastanutta Lepomäkeä – "Tehtiin suurin konna maan päällä"4.4.2016 14.43
Elina Lepomäestä Stubbin haastaja2.4.2016 10.55
Nyt se sanotaan ääneen – ”Ihmisten saatava tehdä töitä halvemmalla ja huonommin ehdoin”16.9.2015 14.07

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu