Puheenaihe

Huippulukion rehtori: Korkeakouluun hakijoita piinataan turhalla byrokratialla

NÄKÖKULMA Yhä useampi skippaa Suomen raskaan pääsykoerumban ja lähtee suoraan ulkomaille, sanoo rehtori.

Harri Rinta-ahon mukaan korkeakoulujen hakuruljanssi aiheuttaa Suomesta aivovuotoa ulkomaille. Lahjakkuudet lähtevät eivätkä tule takaisin.

Juho Mäki-Lohiluoma

Suomen parhaan lukion rehtorin Harri Rinta-aho pitää suomalaisten yliopistojen pääsykoejärjestelmää byrokraattisena, raskaana ja epäoikeudenmukaisena.

Hänen mukaansa Suomessa ei anneta riittävästi arvoa lukion aikana tehdylle työlle. Laaja-alaista oppimista mittaavien ylioppilaskirjoitusten sijaan yliopistojen opiskelijavalinnat pohjataan liian usein pääsykoemateriaalien ulkoa opetteluun.

– Edelleenkin suomalainen korkeakoulujärjestelmä poikkeaa kansainvälisesti siinä, että kun muualla tehdään tarjouksia ja houkutellaan opiskelijoita, meillä laitetaan byrokraattisia esteitä ja opiskelijoita piinataan kaiken maailman pienillä yksityiskohdilla, Rinta-aho lataa.

– Ylioppilaskirjoituksia varten kokelas kuitenkin tekee töitä kolme vuotta.

Rinta-ahon mukaan pääsykoejärjestelmä aiheuttaa turhia välivuosia ja luo lukion viimeiselle vuodelle valtavat paineet. Nykyisin yliopistojen pääsykokeisiin tulisi opiskella heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Tahti on monelle abiturientille liikaa, mikä johtaa välivuosien pitämiseen lukion ja jatko-opintojen välissä.

– Ensin on ylioppilaskirjoitukset ja sitten pitäisi heti viikon hengähdystauon jälkeen piristyä lukemaan pääsykokeisiin. Monessa tapauksessa jopa niitä samoja oppikirjoja, Rinta-aho kertoo.

Hän sanoo järjestelmän aiheuttavan myös aivovuotoa. Lukiovertailuissa huipputuloksia saaneesta Etelä-Tapiolan lukiosta yhä useampi opiskelija suuntaa lakkiaisten jälkeen ulkomaille.

Rinta-ahon mukaan tilanne on sama muissa kärkilukioissa.¨Ulkomaille lähtevät ovat usein opiskelija-aineksen parhaasta päästä, eikä paluu Suomeen ole monella suunnitelmissa.

– Jos haet esimerkiksi Englantiin, sinulla on jo tarjoukset yliopistoista tässä vaiheessa valmiina, ja niistä voit sitten valita mieluisan, Rinta-aho kertoo.

– Lähes järjestäen nämä lähtijät ilmoittavat kaksi syytä päätökselleen. Ensimmäinen on tämä meidän liian byrokraattien pääsykoesysteemi, ja toinen on ilmapiiri. Aika moni sanoo, että ei jaksa jäädä maahan, jossa jatkuvasti kylvetään ajatusta siitä, että meillä menee hirveän huonosti.

Rinta-ahon ei ymmärrä kotimaisten yliopistojen tarvetta pääsykokeille, kun samaan aikaan suomalainen ylioppilastutkinto avaa ovet maailman huippuyliopistoihin. Hän mielestään Suomessakin noin 60 prosenttia hakijoista tulisi valita korkeakouluihin suoraan ylioppilastutkinnon pohjalta. Tutkintoa arvostetaan hänen mielestään ulkomailla jopa enemmän kuin Suomessa.

– Me ei itse tajuta, kuinka hyvä systeemi se oikeastaan on.

Puheita siitä, että ylioppilastutkinto ei kelpaisi opiskelijavalintojen pohjaksi kaikkein kilpaillummissa hakukohteissa, rehtori kummaksuu.

– Sitä suuri yleisö ei ymmärrä, että laudatureitakin on erilaisia. Ne pisteytetään. On tosi kovia, täysien pisteiden laudatureita ja sitten ihan rajalla olevia. Yhden arvosanan sisälläkin vielä löytyvät ne erot.

Rinta-ahon mukaan sähköisten ylioppilaskirjoitusten myötä myös kokeiden pisteytysjärjestelmä muuttuu. Se osaltaan helpottaa opiskelijavalintojen tekemistä ylioppilaskirjoitusten pohjalta.

Harri Rinta-aho

Pitkäaikainen Etelä-Tapiolan lukion rehtori, jonka toimikaudella lukio on noussut maan parhaaksi.

Työskenteli ennen rehtoriksi siirtymistään yhteiskuntaopin ja historian lehtorina. Ollut mukana kirjoittamassa useita oppikirjoja.

Koulutukseltaan filosofian maisteri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

"Pääsykokeista pitäisi luopua" – oletko samaa mieltä tutkijoiden kanssa?21.4.2016 12.09
Yli 1 000 yrittää sisään näissä pääsykokeissa – suurin osa lähtee maitojunalla7.5.2015 19.23
Haki myyjäksi – joutui ilmaistöihin ja pääsykokeeseen29.10.2013 13.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu