Puheenaihe

Tässä ne ovat: Suomen pisimmät liukuportaat kulkevat meren alle 76 metrin syvyyteen

RAKENTAMINEN Ovatko Suomen pisimmät liukuportaat lentokentän juna-asemalla? Ei! Entä Kampin metrotunnelissa? Ei, mutta aika lähellä. 

Koivusaaren ennätysportaat ovat jo paikoillaan, mutta paketissa.

Länsimetro

Voittajaportaat ovat toistaiseksi piilossa. 

Suomen pisimmät koneportaat kolistelevat Suomen pienimmän metroaseman Koivusaaren pääsisäänkäynniltä alas laiturille.

Jos ihan tarkkoja ollaan, eivät vielä kolistele, vaan ovat vasta paikoillaan. Ennätysportaat sukeltavat meren alle 76,1 metrin syvyyteen, koska myös asemalaituri sijaitsee meren alla. Sekin on syvimmällä Suomessa.

Länsimetro ja sen toinen uusi asema Koivusaari avataan kaikelle kansalle 15. elokuuta. Koe- ja kutsuvierasajoja on jo aiemmin. Ruoholahden jälkeen ensimmäinen uusi asema on Lauttasaari, sen jälkeen tulevat Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykympu ja Matinkylä.

Näistä ensimmäinen Espoon puolella sijaitseva asema on Keilaniemi. Koivusaari on vielä Helsinkiä.

Länsimetron pitäisi olla valmis koko mitaltaan  ensi vuosikymmenen vaihteessa. Silloin Rautietientorilta hurauttaa Kivenlahteen vajaassa puolessa tunnissa.

Pikkuinen Koivusaari palvelee alkuvaiheessaan lähinnä Lauttasaaren länsiosaa ja Katajaharjua. Käyttäjiä on laskettu olevan noin 8 000 päivässä, kun esimerkiksi tulevassa päätepisteessä Matinkylässä hyörii 30 000 matkustajaa.

Koivusaari Länsiväylän kupeessa tuntuu samanlaiselta kummajaiselta kuin Kalasatama Itäväylällä aikoinaan. Kalasataman aseman rakentaminen ajoissa olikin pitkänäköistä, kun katsoo mitä Kalasatamassa tapahtuu nyt. Sama suunta odottaa Koivusaarta ainakin paperilla. Suunnitelmissa on kodit 5 000 asukkalle ja lisäksi 4 000 työpaikkaa. 

Hei, ja tiedoksi teille, jotka jo rasvailette housuntakamuksianne ja rullalaudan kantteja alamäkiextremeä varten: kaiteisiin tulee stopparit. Ei onnistu!

Suomen pisimmät:

1. Koivusaaren metroasema, Helsinki (Länsimetro, avataan 15.8. 2016) 76,2 m, nostokorkeus 33,5 m.

2. Helsinki-Vantaan lentoaseman rautatieasema, 72 m, nostokorkeus 31,5 m.

3. Kampin metroasema, Helsinki, 65 m, 334 askelmaa.

Suomen vanhimmat: Turun Affärscentrum, 1926.

Helsingin vanhimmat: Tavaratalo Stockmann, 1931.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu