Puheenaihe

Tee se itse -koristeet sopivat vaikka hääjuhliin – katso vinkit

KOTOILU Liisa Kiuru neuvoo, miten valmistat ekologisia koristeita kevään ja kesän juhliin.

Liisa Kiurun mukaan kranssit sopivat monenlaisiin juhliin. Takana oleva valkoinen ikkunakoriste on tehty kassakoneen nauhasta, ja sitä voisi käyttää esimerkiksi häiden koristeluihin. Myös lippusiimat ovat tällä hetkellä suosittuja.

Anton Soinne

Kevään juhlasesonki on juuri alkanut. Vapun ja äitienpäivän jälkeen siirrytään valmistujaisiin ja ylioppilasjuhliin. Myös häät, rippijuhlat ja syntymäpäivät kuuluvat monen kesään.

Nykyään juhlissa käytetään paljon koristeita, joita voi askarrella itse.

– Esimerkiksi häiden koristeluun saatetaan käyttää paljon rahaa. Itse tehtynä koristeet tulevat edullisemmiksi, kertoo tuusulalainen Liisa Kiuru.

Hän on kirjoittanut Asiilin askartelut -kirjan, josta saa paljon ideoita ekologiseen askarteluun.

– Kaikkea ei tarvitse ostaa kaupasta. Yritän opettaa kierrätysmateriaalien käyttöä myös lapsille koulussa, kertoo koulunkäynninohjaajana työskentelevä Kiuru.

Kodeista löytyy paljon askartelutarvikkeita, kuten munakennoja, vanhoja kirjoja, lehtiä, maitotölkkejä ja jopa sählypallojakin.

– Kaikkea voi käyttää ihan pullonkorkista lähtien.

Myös luonnosta löytyy paljon askartelutarvikkeita, kuten esimerkiksi käpyjä, oksia ja kiviä.

hetkellä etenkin viirit ja lippusiimat ovat suosittuja koristeita monenlaisiin juhliin.

– Niitä on helppo tehdä muun muassa vanhojen kirjojen sivuista, Kiuru neuvoo.

Kiuru on aina tykännyt juhlien järjestämisestä. Hänen omat lapsensa ovat jo aikuisia, joten rippi- ja ylioppilasjuhlien järjestäminen on tullut tutuksi.

– Teen yleensä kaiken mahdollisen itse, sillä se tuottaa iloa minulle. Leivon, koristelen ja laitan pihalle kukka-asetelmia.

Juhlien suunnittelussa Kiuru kehottaa ensimmäisenä kysymään juhlien kohteelta hänen omat toiveensa.

– Esimerkiksi ylioppilailla on usein pääsykokeita tulossa, joten he eivät välttämättä ehdi osallistua valmisteluihin kovinkaan paljon.

– Juhlittavan kanssa suunnittelun voi aloittaa esimerkiksi miettimällä, mistä väreistä hän pitää. Kaiken ei tarvitse olla viimeistä huutoa, vaan juhlien pitää olla omanoloiset ja -tyyliset. Päivänsankarin makutoiveet ja mieltymykset kannattaa huomioida mahdollisuuksien mukaan.

Tarjoiluista kannattaa laatia jonkinlainen lista jo hyvissä ajoin.

– Leipomuksia voi jo tehdä pakastimeen valmiiksi, jotta lopussa ei tule niin kova kiire, Kiuru vinkkaa.

Erikoisruokavalioista sekä tarjoilujen määristä kannattaa ottaa selvää etukäteen.

– Usein tarjottavaa varataan aivan liian paljon.

Kiuru myös muistuttaa, ettei juhlista kannata stressata liikaa.

– Juhlan pitää olla iloinen asia, hän sanoo.

Sokerikuorrutetut kallat

1. Leikkaa puun oksa kukan varreksi (n. 20 cm). Kuori oksa ja kuivata.

2. Leikkaa tukeva puuvillakangas vehkan ylälehdeksi.

3. Leikkaa tukevasta askarteluhuovasta ohut, noin 7 sentin pituinen suikale kukintopuikeloksi.

4. Sokerikuorruta kankainen ylälehti upottamalla se sokeriveteen (2 dl vettä, 1 rkl sokeria) muutamaksi minuutiksi.

5. Aseta ylälehden sisään kukintopuikelo ja varren pää, lisää vähän liimaa ja kieputa kukka varren ympärille.

6. Sulje kukka nupittomalla nuppineulalla siten, että neula ei jää häiritsevästi näkyviin.

7. Muotoile kukka kosteana ja anna kuivua ilmavassa paikassa.

Lähde: Liisa Kiuru: Asiilin askartelut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu