Puheenaihe

Pitkällisen väännön tulos: Helsinki kokeilee päiväkotilasten vegaaniruokailua

Kaikkiaan 20 helsinkiläispäiväkodissa aiotaan kokeilla ruoan tarjoamista vegaanisena. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle kokeilun aloittamista äärimmäisen niukalla enemmistöllä.

Sirkku Aalto / Arkisto

Helsinki haluaa ryhtyä vuoden mittaiseen kokeiluun, jonka aikana vegaaniruokavaliota tarjottaisiin 20 varhaiskasvatusviraston valitsemassa päiväkodissa. Kokeilun tarkoituksena on selvittää todellisesti lisääntyvät kustannukset.

Helsingin kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle kokeilun aloittamista tänään äänestyksen jälkeen. Päätös oli äärimmäisen täpärä, sillä kokeilua kannatti kuusi hallituksen jäsentä ja vastusti viisi. Tyhjiä ääniä oli kolme ja poissa yksi.

Vegaanikokeilun kannalla olivat Veronika Honkasalo (vas.), Otso Kivekäs (vihr.), Silvia Modig (vas.), Hannu Oskala (vihr.), Terhi Peltokorpi (kesk.) ja Tuomas Rantanen (vihr.). Vastaan olivat Arja Karhuvaara (kok.), Mika Raatikainen (ps.), Marcus Rantala (r.), Tatu Rauhamäki (kok.) ja Laura Rissanen (kok.).

Tyhjää äänestivät hallituksen demarijäsenet Osku Pajamäki, Pilvi Torsti ja Mirka Vainikka. Poissa oli Lasse Männistö (kok.).

Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa keskiviikkona 25. toukokuuta.

Vegaaniruokavalio maksaisi päivässä keskimäärin 11,66 euroa."

Vegaaniruoan tarjoamisesta Helsingin kouluissa on väännetty kättä pitkään. Kiista koskee rahaa, sillä hankkeen vastustajien mielestä nykyisessä taloustilanteessa ja hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa vegaaniruoan valmistaminen päiväkotilapsille ei ole mahdollista.

Aiempien laskelmien mukaan, mikäli 125 päiväkotilasta söisi vegaaniruokaa, olisivat kustannukset 123 750 euroa vuodessa. Päiväkotiruokailu maksaa tällä hetkellä noin 7,26 euroa päivässä. Vegaaniruokavalio maksaisi päivässä keskimäärin 11,66 euroa.

Mikäli vegaaniruokavalio päiväkodeissa toteutettaisiin, tultaisiin se toteuttamaan uusien suositusten mukaisesti. Ruoka valmistettaisiin vähäsuolaisena ja -sokerisena. 

Uusien suositusten mukaan päiväkoti- ja kouluruokailussa kasvisruokavalio kannattaisi toteuttaa lakto-ovo-vegetaarisena. Ruokavalioon sisältyy kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotaloustuotteita ja kananmunaa.

Vegaaniruoalla tarkoitetaan kasvisruokaa, joka ei sisällä eläinperäisiä tuotteita, kuten munaa ja maitotuotteita.

Vanhemmat voivat tuoda myös pääruoan tarhaan mukanaan."

Kaupunginvaltuusto palautti asian viime vuoden toukokuussa takaisin kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi, jotta sosiaali- ja terveysministeriön viime vuonna valmistuneet päiväkotiruokailun ravitsemussuositukset otetaan huomioon. Myös ruokailun kustannusvaikutuksista haluttiin saada tarkempi arvio sekä tietoa asiasta kiinnostuneiden perheiden määrästä.

Tammikuussa päiväkodeille tehdyn kyselyn perusteella vegaaniruokavaliota noudatti arviolta 27 perhettä. Päiväkotien antaman arvion mukaan asiakkaita olisi noin 125, jos vegaaniruokaa olisi vapaasti saatavilla.

Helsinkiläispäiväkodeissa ei tällä hetkellä tarjota vegaaniruokaa. Lapselle voidaan järjestää lakto-ovo-vegetaarinen ruokavalio. Vanhemmat voivat tuoda myös pääruoan tarhaan mukanaan.

Vegaaniruoan tarjoamisesta päiväkodeissa on keskusteltu Helsingissä jo pitkään. Valtuutettu Leo Straniuksen (vihr.) vuonna 2014  tekemän valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 39 valtuutettua.

 

Jutun toimittajat: Sanna Jompero ja Jari Pietiläinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu