Paikalliset

Down-nuori elää tavallista 14-vuotiaan elämää

Maalin vartija. Elias Vesalla on kaikki salibandymaalivahdin varusteet, sillä poika pelaa Tulikettujen maalilla. Myös pikkuveli Tiitus ja isä Kimmo harrastavat monipuolisesti.

Sauvo Jylhä

Omakotitalon olohuoneessa meno on vauhdikasta, kun 6-vuotias Tiitus yrittää harhauttaa isoveljensä ja tehdä maalin salibandymaalivahtina toimivan Eliaksen taakse. 14-vuotias Elias on harjoitellut torjunta-asentoja Tulikettujen torjujana, joten pikkuveljen on vaikea yrittää narrata pallo maaliin.

Pienen ottelun jälkeen Elias kuitenkin vetäytyy omaan huoneeseensa rauhoittumaan ja säestämään marakassilla lempimusiikkiaan.

– Elias on aina ollut vähän vetäytyjä. Hän ottaa mielellään kontaktia rauhallisesti lähestyvään aikuiseen, mutta väistää lasten vauhdikkaita leikkejä, äiti Susanna Vesa kertoo.

Tuusulalaisille Susanna ja Kimmo Vesalle Elias on rakas esikoinen. Joskus perhe kuitenkin havahtuu pitkiin katseisiin, joita downin syndroomasta kärsivä Elias kerää kaupassa.

– Itse unohdan usein Eliaksen kehitysvamman ja vasta ihmisten tuijottaessa havahdun siihen. Minua se ei kuitenkaan haittaa, ja hän on yhtälailla rakas lapsemme kuin kaikki kolme muutakin, Kimmo-isä sanoo.

Itsenäistymistä harjoittelemme pikkuhiljaa.”

Vesan perhe sai varmuuden Elias-poikansa downin syndroomasta viikko pojan syntymän jälkeen. Vielä raskausaikana kaikki sujui hyvin, eivätkä vanhemmat osanneet aavistaa tulevan lapsensa vammaa.

– Nykyään jo ultrassa tutkitaan lapsen niskapusseista mahdollista downin oireyhtymää, mutta Eliasta odottaessani ei sellaisia tutkimuksia ollut. Olisin voinut mennä verikokeeseen, mutta en halunnut sellaista tehdä, koska tiesin, etten kuitenkaan haluaisi tehdä aborttia.

Viikko pojan syntymän jälkeen perhe sai verikokeessa vahvistuksen siitä, että pojalla on downin oireyhtymä.

– Olihan se meille aikamoinen sokki, koska kellään lähipiirissämme ei ollut down-lasta. Ajattelimme kuitenkin hyvin nopeasti, että Elias on tällaisena meille annettu ja tällaisena hänet kasvatamme. Olisin kuitenkin toivonut myös muiden iloitsevan lapsestamme, sillä joidenkin surkuttelu teki tosi ikävän olon, Susanna Vesa muistelee.

Vesan perhe sai heti Kätilöopistolla ollessaan tietoa downin oireyhtymästä, mutta Susanna-äiti olisi jo silloin halunnut tutustua muihin down-perheisiin.

– Saimme vasta jälkikäteen kuulla, että Kätilöopistolla olisi ollut kansio, mihin muut down-lapsiperheet ovat keränneet kokemuksiaan. Onneksi myöhemmin kuitenkin tutustuimme muihin down-perheisiin Helsingin Kehitysvammayhdistyksen tapaamisissa ja sopeutumisvalmennuskursseilla. Vertaistuki on pienen down-lapsen vanhemmalle todella tärkeää, sillä kirjoista tai ammatti-ihmisiltä et saa samanlaista tietoa.

Joidenkin surkuttelu teki tosi ikävän olon.”

Nyt Vesat eivät koe tiedontarvetta enää niin suureksi, sillä arki 14-vuotiaan Eliaksen kanssa sujuu normaalisti. Elias käy koulua Mikkolan koulussa yläasteikäisille suunnatulla erityisluokalla, ja salibandyn lisäksi jalkapallokorttien keruusta on löytynyt mieleinen harrastus.

– Kavereiden saanti on ollut vähän vaikeaa ja siinä vanhempien pitää olla aktiivisia. Mutta pikkuveljien kanssa Elias tykkää pelata ja lisäksi hän on nyt viime aikoina selvästi aikuistunut. Kuten Elias itsekin sanoo, hänestä tulee kohta aikuinen ja siksi hän viihtyy keittiössä ja tykkää tehdä niin sanottuja aikuisten juttuja.

– Jotkut asiat ovat toki sellaisia, että niitä ei voi Eliakselta edes vaatia. Esimerkiksi hampaiden pesussa Eliasta täytyy edelleen auttaa, koska hän ei saa niitä puhtaaksi. Mutta itsenäistymistä harjoittelemme pikkuhiljaa, ja Elias on ollut jo lyhyitä aikoja yksin kotona. Uskomme, että Elias tulee jatkossa itsenäistymään niin, että hän voi muuttaa tuetun asumisen kotiin, Susanna ja Kimmo Vesa arvioivat.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu