Missä on Helsingin klassikkoravintoloiden klassikko?

Töölön klassinen kulttuuriravintola on toiminut jo 80 vuoden ajan. Elite kävi keväällä läpi ison remontin, mutta alkuperäistä ilmettä ei muutettu.

Royal Ravintolat

Restopedia kerää muistoja ravintoloista. Tässä kurkistetaan Bellevuehen.

Hotelli- ja ravintolamuseo / Restopedia / Liisa Karvonen

Laajasalon kätköistä löytyy kesäravintoloiden helmi: Pyysaari eli Palma de Pyy.

Jussi Vehkasalo

Legendaarinen taiteilijaravintola Kosmos täyttää elokuun alussa 92 vuotta.

Liisa Karvonen

Historia Helsingissä toimii yhä kymmeniä samoja ravintoloita kuin vuonna 1966.

Olisiko 50 vuotta samalla nimellä ja samassa paikassa sekä mylläämättömällä liikeidealla klassikon kriteeri?

Pyysimme Hotelli- ja ravintolamuseosta apua, ja saimme luettelon Helsingin anniskeluravintoloista vuonna 1966.

Lopputulos oli hämmästys: Niitä oli tuolloin 158, ja niistä toimii yhä suurin osa!

Historioitsija Martti Helminen Helsingin kaupungilta lähtee liikkeelle Kosmoksesta. Savoynkin hän mainitsee, ”vaikka se on aina ollut hyvin yläluokkainen”. Kolme Kruunua taas edustaa hänelle kortteliravintoloita. Töölöläisenä hän ei ohita Eliteä, mutta muistuttaa Lehtovaarasta, joka on lähtöisin Viipurista.

– Sitten on paikka, jossa minä, kuten tuhannet muutkin, viihdyn hyvin: Sea Horse.

Pitkiä perinteitä on toki muillakin, kuten ravintola Bellevue Rahapajankadulla. Se on Reko Paulon (Grigori Pawlowin) 1917 alun perin kahvilaksi perustama venäläistyylinen ravintola. Bellevue on alan Grand Old Ladyn Ragni Rissasen paikka, kuten Rivoli Albertinkadulla. Rissanen on toiminut yrittäjänä huimat 60 vuotta.

Seitsemän kovaa K:ta eivät juuri tarvitse esittelyjä: Kaisaniemi, Kaivohuone Kaivopuistossa, Kalastajatorppa Munkkiniemessä, Kannas Eerikinkadulla, Kappeli Esplanadilla, Kolme Kruunua Liisankadulla, Kosmos Kalevankadulla ja Kulosaaren Casino. Jokaisella on tarinansa. Niistä kolmen – Kaivohuoneen, Kaisaniemen ja Kappelin – historia palaa aina 1800-luvun puoliväliin eli aikaan, jolloin Helsinkiin tuli ensimmäinen matkailuaalto.

Lennart Schönkopfin Ravintolakierros Euroopassa –kirja (Otava 1969) nostaa Helsingistä esiin seitsemän ravintolaa, ensimmäisenä Bellevuen.

Edesmenneitä ovat legendaarinen Motti sekä Sibeliuksen ja Gallén-Kallelan suosikki König.

Nykyisin toimivista ovat mukana Kaivohuone, Kulosaaren Casino, Kalastajatorppa ja Savoy. Edesmenneitä ovat legendaarinen pässinkivesten Motti sekä Jean Sibeliuksen ja Akseli Gallén-Kallelan suosikkipaikka König. Nyt Königin kulmassa toimivat HOK-Elannon Michel, Sanghai Cowboy ja  Le Roy.

Kun tunnettu kulinaristi ja kirjailija Christer Lindgren vinkkaa tuoreessa HS Teeman Helsinki-oppaassa neljä klassikkoruokaa, kolme ensimmäistä ovat Sea Horsen paistetut silakat, Eliten Tauno Palon pihvi ja Lehtovaaran Cœur de filet Provençale 1952. Neljänneksi klassikoksi nousee 1996 perustetun Bar 9:n Pollo Limonello.

Klassikon ei tarvitse olla vain fiini ruokapaikka. Kansanomainen Oiva Porthaninkadulla tunnetaan Juha Vainion ja FredinKolmatta linjaa takaisin -kappaleesta kaikkialla Suomessa. Toisaalta M.A. Nummisen 30 vuotta sitten tekemän Baarien mies -kirjan listalle on käynyt kehnommin kuin tällä museon 1966 luettelolle. Kun Baarien miehestä otetaan juhlapainos tänä syksynä, baareista on jäljellä vain muutama.

Baarien mies -kirjan listalle on käynyt kehnommin.

Osalle paikoista on käynyt niin, että nimi on muuttunut, mutta liikeidea ovat hyvin lähellä entistä. Katajanokan Upseerikerho on ollut vuosia Katajanokan Kasino, Klippan on Saaristo, Seurahuone on Bistro Le Havre ja Särkän saaren Merenkävijät on Särkänlinna.

Uusvanhoista ja nimeään muuttaneista kannattaa mainita erityisesti HOK:n ravintola n:o 11, joka oli välillä Kuusihokki – kansan suussa Risuhokki – ja nyt taas yksityisenä Ravintola N:o 11. Ruokalista on klassisen klassinen.

Sen sijaan on mahdotonta ottaa alla olevalle listalle esimerkiksi Burger Kingiksi muuttunutta III-luokan Asemaravintolaa tai porolappalaiseksi etnistynyttä funkisravintola Bulevardiaa. Ehdokkaita on nyt 40, olkaa hyvä!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Käyttäjän sakari.nupponen@media.fi kuva
Sakari Nupponen