Makumaailma

Tässä on kisan voittaja: Pieni pala Intiaa keskellä maaseutua

RAVINTOLAKISA Intian maut onnistuvat äänestäjien mukaan ylivoimaisesti parhaiten Shivassa.

Intian niemimaan makuja voi pääkaupunkiseudulla maistella jo yli 60 ravintolassa. Äänestäjien mukaan ylivoimaisesti parhaiten ne onnistuvat Shivassa, jossa Rajeev Kumar ja Malvinder Rana työskentelevät.

Johanna Erjonsalo

Pääkaupunkiseudun intialaisten, nepalilaisten, srilankalaisten ja pakistanilaisten ravintoloiden joukossa on monta suosittua ja ylistettyä paikkaa.

Äänestyksessä selvästi ylitse muiden nousi kuitenkin puolitoista vuotta sitten Kirkkonummen keskustassa ovensa avannut Shiva, "hienosti sisustettu ravintola, jossa on erinomainen ruoka."

Ihmiset kokeilevat mielellään uusia ruokia."

Ravintoloitsija Rajeev Kumarin mukaan Shiva ei ole vielä aivan valmis. Seinille esimerkiksi on tulossa Kirkkonummen kuvataidekoululaisten töitä.

– Nyt ruoka on kunnossa. Viime vuonna henkilökuntaa oli vielä liian vähän. Kuukausien viisuminodottelun jälkeen sain Shivaan pari kuukautta sitten Intiasta koulutetun ja kokeneen kokin, Malvinder Ranan, mutta haluan kehittää tätä vielä muuten.

Kumar tuli Suomeen 1991 ja työskenteli 3,5 vuotta vanhassa Namaskaarissa.

– Se oli sisutukseltaan, ruoaltaan ja palvelultaan aivan huippua. Sille tasolle ei yksikään intialainen ravintola ole Suomessa sen jälkeen yltänyt, Kumar arvioi.

Kumarilla on nyt Shivan lisäksi Indian Tandoor Kampissa sekä ruoka- ja viihderavintola Windsor Länsi-Pasilassa. Aiemmin hän piti ravintolaa myös Lauttasaaressa.

– Helsingissä hyville paikoille menevät aina isot ketjut. Yritin turhaan päästä esimerkiksi Lauttasaaren uudelle ostarille, Kumar kertoo.

Shiva syntyi, kun Kumar muutti Kirkkonummelle ja huomasi tyhjän tilan aivan aseman vieressä.

– Vastaanotto on ollut erittäin hyvä. Täällä ei ole vastaavaa ravintolaa ja ihmiset kokeilevat nykyisin mielellään uusia ruokia.

Intian niemimaan makuja voi pääkaupunkiseudulla maistella jo yli 60 ravintolassa.

– Intialaisia ja nepalilaisia ravintoloita on jo ympäri Suomea, Oulua ja Lappeenrantaa myöten, Kumar muistuttaa.

Shivassa tarjoillaan Kumarin mukaan aitoja ruokia eri puolilta Intiaa. Kolme suosituinta annosta ovat Butter Chicken, Chicken Tikka Masala ja Garlic Chicken Tikka.

Shivan jälkeen seuraavaksi eniten ääniä kisassa sai Malmilla sijaitseva Makalu ja kolmanneksi tuli Tikkurilan Sagarmatha.

Mustana hevosena, 61 ravintolaa sisältäneen ehdokaslistan ulkopuolelta kymmenen parhaan joukkoon nousi Espoosta Spice Garden.

Äänestäjät nostivat 20 parhaan joukkoon 10 nepalilaista, 8 intialaista, 1 srilankalaisen ja 1 pakistanilaisen ravintolan. Top 20:ssä on 1 kirkkonummelainen, 2 vantaalaista, 7 espoolaista ja 10 helsinkiläistä ravintolaa.

Näin vastaajat luonnehtivat kärkikolmikkoa:

Shivan ruoka on parasta intialaista, mitä olen koskaan Suomessa syönyt. Loistava ruoka ja palvelu sekä kaunis interiööri.

Shivassa on mietitty niin sisustuksellista viihtyvyyttä kuin makua lautasella! Mukavat omistajat ja muu henkilökunta, mahtavat maut joita kaverin kanssa sitten jaetaan useammasta annoksesta keskenään.

Ystävällinen, sekä asiakasta että omaa työtä kunnioittava palvelu.

Loistava ruoka! Olen käynyt siellä usein syömässä perheeni ja ystävien kanssa. Asiantunteva henkilökunta, jotka aina rakkaudella kertovat intialaisesta ruuasta ja mitä suosittelevat. Lounasbuffee erinomainenen! Hinta laatu suhde on halpa.

Ihana ravintola lähellä! Siellä on hyvä tavata ystäviä illalla tai vaikka lounasaikaan. Olen jumittunut syömään kasvis"lihapullia", joissa on maailman paras kastike! Ja Naan-leipä kruunaa kaiken!

Aina kun tulee kokeiltua jonkun muun suosittelemaa intialaista, niin joutuu toteamaan että ei yhtä hyvää kuin Shivassa.

Makalu on Malmin helmi. Todella ystävällinen henkilökunta, nopea palvelu, erittäin siisti ravintola, isot annokset ja toimiva take away. Lapsikin tykkää!

Erilainen ruoka, edulliset hinnat ja loistava palvelu kerrasta toiseen.

Ruoka on tosi hyvä. Lounasaikaan välillä vaikea saada pöytä mikä kertoo, että jengi tulee uudestaan. Ystävällinen palvelu.

Parhaat ja suomalaiseen makuun mukaututetut listat, joista käy hyvin ilmi, miten tulisesta annoksesta on kyse. Aina ystävällinen palvelu - ja hymyilevä isäntä Djivi. Hyvin järjestetty intiimi tila.

Asiakaspalvelu erittäin hyvää, mukava tunnelma ja yksi parhaimmista paikoista Malmilla. t. 20-v tapanilalaisena.

Sagarmathassa joka kerta ruoka ja palvelu on ollut aivan erinomaista. Olen käynyt aterioimassa yksin, kaksin ja pienessä sekä isossa ryhmässä. Olen myös hakenut noutoruokaa. Suomen paras nepalilainen löytyy Tikkurilasta. Isoin asia mitä jäin kaipaamaan muutettuani pois on Sagarmathan Methi Mutton extra tulisena. Omistaja on kaiken lisäksi karismaattinen ja hyvä tyyppi, joka saa olon joka kerta tervetulleeksi.

Useita nepalilaisia ja intialaisia kolunneena tämä ravintola tarjoaa maukkaimman ruuan ja lämpimimmän palvelun.

Tässä kommentteja kisassa menestyneistä ravintoloista:

India House

Vaatimaton sijainti ja sisustus mutta erinomainen ruoka! Hyvä hinta-laatu suhde.

Laadukkaimman ja parhaimman makuista ruokaa! Tarpeeksi löytyy tulisuutta ja makua, sekä mietoa ja makua. Aina yhtä loistava! Ja viihtyisä ilmapiirikin vielä ja ystävällinen sekä ammattimainen palvelu!

Aito intialainen...kaikki nepalilaiset ravintolat tarjoilevat intialaista ruoka vain nimi on nepalilainen ei Nepalista edes saa tämä ruoka mikä myydään nepalilaisravintoloissa.

Fishtail

Mukava palvelu ja tosi hyvä ruoka. Chai kuului hintaan!

Erinomainen asiakasläheinen palvelu ja huokeat hinnat. Hyvää ruokaa.

Tony´s Corner

Aina ystävällinen ja hyvä palvelu, lapsiasiakkaita kohdellaan erinomaisesti, ruokaa todella hyvää.

Tasty indian food.

Real Indian taste and very friendly service.

Very good food, tasty and affordable. Real Indian taste and very friendly service.

Govindam

Parasta ruokaa mitä olen ikinä Suomesta saanut. Tänne syömään meneminen on aina päivän kohokohta. Ihanaa kun saa ruokaa ilman sipulia ja muita kökköjä! Niin hyvää, ettei sanoja riitä kuvaamaan!! Love it.

Antaumuksella valmistettua monipuolista kasvisruokaa (jota on paljon).

Sagun Nepal

Edullinen hinta, helppo sijainti metroasemalla ja hyvä laatu.

Hyvää ruokaa, kohtuuhintaan ja oikeassa paikassa.

Fantastisia makuja! Loistava ja todella ystävällinen palvelu joka kerta. Runsaskokoiset annokset vievät nälän takuuvarmasti. Kontulan ostarin muuten epämääräiseltä menolta hyvä turvapaikka, voisi sanoa jopa keitaaksi. Joka kerta tuoretta naan-leipää ja riisiä.

Spice Garden

Hauska intialainen tunnelma (Bollywood-musiikkivideoita tv:stä, valoja, ja sopivan intiimit tilat muutamille ruokailijoille, sekä eksoottinen ulkonäkö ravintolalla jo pihalle tultaessa), erittäin hyvä tarjoushinta (12 e) hyvänkokoiselle ja maukkaalle annokselle.

Ruoka on maukasta, erittäin hyvin tehty ja erikoisia oluitakin intialaisen ruuan kanssa saa. Ensimmäistä kertaa käydessäni oikein yllätyin kuinka hyvää intialaista voikaan olla tarjolla. Helmi Lintuvaarassa.

Parhaat kana-ruuat ja naan-leipä!

Ehdottomasti paras Intialainen ravintola pääkaupunkiseudulla. Ruoka on aina erinomaista! Heidän naan-leipä on myös ihan parasta! Olen useasti suositellut kavereilleni kyseistä ravintolaa ja jokainen joka siellä on käynyt on tykännyt ruuasta. Ravintola sijaitsee kerrostalon alakerrassa, pizzerian vieressä, joten miljöö ei ole kovin edustava.

Kymmeniä kertoja Aasiassa reissanneena ja lukuisia Nepalilaisravintola testattuani ympäri pk-seutua, niin täältä saa aina hyvää ja korkea laatuista aidolta maistuvaa ruokaa. Koskaan en ole vielä pettynyt yhteenkään annokseen jonka olen / seurueemme on tilannut.

Mountain

Ruoka on taivaallista ja palvelu hyvää. Kaikki on kohdallaan. Mountain special on ehdoton suosikkini. Kaiken lisäksi annokset ovat isoja.

Paras nepalilainen ruoka. Tosi maukas, isot annokset, ystävällinen, take-away mahdollisuus, hyvä hinta.

Tasainen laatu läpi vuosien. Vien ulkomaalaiset vieraat tänne ja kaikki kehuneet aitoutta. Tulisuus hyvä , proteiinit kokolihaa ja mureaa. Gurans on hyvää kakkosena.

Nepal

Hyväksi todettu nepalilainen ravintola.

Paras nepalilainen pääkaupunkiseudulla, jossa olen käynyt tähän menessä. Pesee ytimen nepalilaiset helposti.

Taivaallinen ruoka, erinomainen lounas ja ystävällinen henkilökunta.

Aivan loistavaa ruokaa. Hyvä palvelu. Siisti.

Maharaja

Paras ikinä. Melko kallis, mutta se näkyy laadussa ja annoskoossa. Siisti ravintola, hyvä palvelu ja mielettömän maukasta ja täyteläistä murkinaa!

Yksinkertaisesti; loistava ruoka!

Mantra

Erinomainen palvelu ja hyvät raaka-aineet. Viihtyisä ravintola viihtyisällä paikalla.

Herttoniemen rannassa sijaitsevasta Mantrasta tuli ensimmäisen kokeilun jälkeen ehdoton suosikkimme. Olimme intialaisen mieheni kanssa kiertäneet vuosia keskustan nepalilaisia ja intialaisia, mutta Mantran tuoreet ja autenttiset maut veivät kielemme. Kaikki aterian komponentit maistuvat tuoreelta ja hiljattain kypsennetyltä, ja maut ovat aina tasapainossa. Palvelu on todella ystävällistä, sisustus kaunis ja näkymä satamaan mukavan rauhallinen. Lounaalla ehdottomasti paras hinta-laatu -suhde ja lounaaseen kuuluva salaattipöytä myös parhaimmistoa kotitekoisine salaatteineen.

Osaava, ystävällinen palvelu, monipuolinen ruokalista. Autenttista ruokaa, mikä on meille tärkeintä.

Thamel

Paras palvelu! Aina yhtä mukava palata!

Loistava ruoka tuoreista raaka-aineista. Paras koskaan maistamani Naan-leipä. Kohtuuhinnat ja ystävällinen palvelu.

Hansini

Sri Lankan ruoka lähinnä eteläisen Intian makumaailmaa, mausteisempaa kuin perinteinen pohjoisempien osien tarjonta.

Hyvä ja laaja menu sekä hyvä palvelu.

New Dhaka

Ruoka on ollut hyvää jo useita vuosia.

Hyvää ruokaa, maut kohdillaan. Saa valita tulisuuden itse. Jokaiselle löytyy suosikki. Ystävällinen ja nopea palvelu.

Samrat

The taste is awesome.

Gurkha

Parasta nepalilaista ruokaa, viihtyisä paikkana ja paras henkilökunta.

Erittäin hyvä ruoka ja palvelu, tilava, kaunis ja puhdas tila. Hyvät aukioloajat.

Kathmandu Palace

Täällä on oikeasti se paras ruoka, ja paikka on kodin lähellä. Omistaja tosin voisi hymyillä enemmän.

Peshawar

Hyvä mangolassi, hyvät kasvisruuat lounaspöydässä ja muutkin ruuat on hyviä ja erinomainen palvelu.

Hyvää kasvisruokaa saatavilla myös lounaalla buffetpöydästä, raikas salaatti, virkistävä minttukastike, lämmin naanleipä, erinomainen mangolassi! Ystävällinen henkilökunta toivottaa aina tervetulleeksi ja kyselee kuulumisia.

 

Tässä lisää vastaajien perusteluja:

Aangaan

Aanganissa on aina saanut hyvää ruokaa olipa se lammasta tai kanaa. Ja ennen kaikkea annoksista tulee maha täyteen, mikä ei ainakaan lounasaikaan onnistu Tikkurilan nepalilaisessa. Toinen lyömätön paikka on Malmin Makalu, mutta Aangan vie pienellä erolla voiton.

Hyvä ruoka ja tunnelma.

Maukasta ja aina tuoretta ja ihana palvelu.

Annapurna

Hinta -laatu-suhde vertaansa vailla - ei ole tullut vastaan yhtä laadukkaita annoksia muualla - tosin kaikissa Helsingin nepalilaisissa/ intialaisissa emme vielä ole käyneet, mutta tarpeeksi monessa uskoaksemme, että Annapurna on kärkikastissa.

Base Camp

Erittäin hyvä ruoka ja miellyttävä henkilökunta.

Bihani

Todella hyvä ruoka sekä palvelu, joka on todella ystävällistä. Hyvä sijainti.

Maukas ruoka, ystävällinen palvelu.

Curry Palace

Hyvää ruokaa, hyvää palvelua, lähellä kotiani ja hyvää musiikkia. Annokset ovat isoja ja täyttäviä.

Asun itse Intiassa intialaisen mieheni kanssa ja emme tähänkään päivään mennessä ole löytäneet yhtä hyvää butter chicken -annosta edes itse Intiasta. Aina kun käymme Suomessa, on pakko saada tämä kermainen mutta täydellisesti maustettu annos!

I have been there many time for lunch during weekdays. Food is always fresh, dishes taste authentic and have their own taste. Only place where I never get bored of variety in Finland.

Danphe

Ruoka on paras.

Deli Rasoi

Ruoka on tosi hyvä ja kaikki kokit ovat hinduja. Tosi mukavaa palvelua.

Yllätti, ruoka oli hyvää ja autenttista vaikka oltiin Espoon keskuksen ostarissa.

Fulbari

Maistuvaa ja loistava palvelu.

Erittäin ystävällinen ja huomaavainen palvelu. Ruoka aina hyvää ja annokset isoja, lisääkin tarjoillaan jos jäisi nälkä.

Gandi

Intialaisten ystävien suosikki Helsingissä. Lounas huono, mutta a la carten lista loistava. Tekevät itse juustonkin ja mangot tulevat joltain tietyltä alueelta Intiasta, eivätkä ole jotain "Etelä-Amerikan" bulkkia.

Herkulliset ruoat ja ystävällinen palvelu. Meidän perheen kantapaikka! Kaikki tykkää ja kirsikkana kakun päällä laskun yhteydessä tarjoiltava salmiakkikarkki. Tästä syystä poikamme kutsuu Gandia "Salmiakkiravintolaksi".

Gurans

"Ruoka on niin hyvää ja jokakerta on kuin sinne menisi ekaa kertaa syömään; ruoka yllättää aina maistuvuudellaan." Näin kommentoi 13 v tyttäreni. Lisään tähän hyvän ja ystävällisen palvelun.

Paras palvelu ja jokainen ruoka on uniikki ja erinomainen.

Ystävällinen palvelu, loistava lounasruoan taso!

Himalaya

Käyntikortin hankin lapsuudessa. Parasta ruokaa, siistein keittiö ja paras kokki.

Himshikar

Ihanan rauhallinen, takuuvarma paikka. Hieman keskustan ulkopuolella joten yleensä aina tilaa jonkin verran.

Himshikhar on todellinen helmi. Tilaamme täältä ruokaa hyvin usein, siihen ei yksinkertaisesti voi kyllästyä! Ravintolan henkilökunta on ystävällistä ja ammattitaitoista, ruoka on joka kerta yhtä laadukasta ja monipuolista. Minulla ja miehelläni on erilaiset ruokavaliot (seka ja kasvis), mutta kummallekin löytyy paljon herkullisia annoksia. Tämä on ehdottomasti suosikkiravintolamme Helsingissä.

Kantipur

Hinta-laatu-suhteeltaan ihan paras paikka. Hyvä tunnelma, ystävällinen palvelu, aina hyvä salaattipöytä. Lähes kaikki helsinkiläiset tältä listalta kokeiltu, mutta vakipaikkaa ei niin vaan vaihdeta, ihan vaan parhauden takia.

Lali Gurans

Sijaitsee hassusti Tukkutorin kattojen yllä, mutta ruoka on loistavaa.

Lumbini

Loistava palvelu ja paras ruoka.

Mero-Himal

Upea tandooriuuni takaa maittavan naanleivän. Hyvä lounaspaikka.

Mero-Nepal

Harvan tietämä helmi. Laadukas buffet. Naan-leipää tarjoillaan pöytiin ahkerasti.

Authentic simple and tasty food. Value for money and best dishes.

Monal

Siellä saa edullista ruokaa.

Mount Everest

Hyvä ruoka. Palvelualtis henkilökunta.

Aina nopea ja hyvä palvelu, erittäin makoisat ateriat.

Namaskaar Express Elielinaukio

Ihana ruoka ja ystävällinen palvelu. Pidän Rautatieaseman Namaskarin maukasta ruokaa ehdottomasti parhaana. Aina iloinen palvelu ja tunnet olosi tervetulleeksi. Hyvät mausteet ja osaava kokki. Kätevä sijainti.

Pikku Nepal Kalasatama

Takuulla hyvää nepalilaista joka kerta, kiva palvelu ja mahtava terassi meren rannassa.

Pikku Nepal Annankatu

Erinomainen ruoka, ystävällinen palvelu, jos saisin antaa toisen äänen äänestäisin Mantraa. Samat perustelut.

Aina ollut hyvä ruoka, kun on mennyt ja palvelu myös hyvää. Pitkä lista, josta löytyy kasvissyöjille vaihtoehtoja enemmän kun monista intialaisista.

Royal Pokhara

Keskustassahan näitä on vaikka kuinka paljon, monta hyvääkin. Vähän yllättäen paras ruoka löytyy kuitenkin tuosta Aurinkolahden rannasta.

Stadin paras nepalilainen. Maukkaat, runsaat ateriat. Loistava, ystävällinen palvelu.

Todella hyvä ruoka, erilaisilla mausteilla, on tulisempaa ja miedompaa vaihtoehtoa. Ystävällinen henkilökunta! Sijainti loistava upean Aurinkolahden uimarannan tuntumassa. Kesällä ulkoterassi, jossa voi nautiskella.

Satkar Fredrikinkatu

Erinomainen ruoka, hyvä sijainti.

Seesami

Hyvä ruoka, hyvä palvelu.

Shubha Kamana

Monipuolinen makumaailma. Hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu.

Simrik

Siisti, hyvä ruoka, kohtelias henkilökunta.

Hinnat kohdillaan, ruoka hyvää ja maukasta, annokset sopivan kokoisia ja palvelu on todella ystävällistä! Lisäksi sijainti on kätevästi radan varressa.

Kaksikymmentä parasta ravintolaa

1. Shiva, intialainen (Kirkkonummi), 89 ääntä.

2. Makalu, nepalilainen (Malmi), 35 ääntä.

3. Sagarmatha, nepalilainen (Tikkurila), 23 ääntä.

4. India House, intialainen (Kamppi).

5. Fishtail, nepalilainen (Lakisto).

6. Tony´s Corner, intialainen (Tapiola).

7. Govindam, intialainen (Malmi).

8. Sagun Nepal, nepalilainen (Kontula).

9. Spice Garden, intialainen (Lintuvaara).

10. Nepalilaiset Mountain, (Töölö) ja Nepal (Kivenlahti).

11. Intialainen Maharaja (Töölö) sekä nepalilaiset Mantra (Herttoniemenranta) ja Thamel (Lähderanta).

12. Srilankalainen Hansini (Aurinkolahti) sekä intialaiset New Dhaka (Länsimäki) ja Samrat (Kaartinkaupunki).

13. Nepalilaiset Gurkha (Herttoniemi) ja Kathmandu Palace (Leppävaara) sekä pakistanilainen Peshawar (Nihtisilta).

Ehdokkaina oli 61 ravintolaa. Kisassa annettiin 443 ääntä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Krishnat perustivat oman ravintolan7.11.2014 18.00
New Dhakassa syödään miedon lempeää ja polttavan tulista7.1.2014 14.04
Nepalilainen hurmasi mummotkin15.11.2013 15.00
Peshawar pitäytyy pakistanilaisessa: possu ei pääse listalle14.9.2014 15.00
Kaikkien aikojen intialainen lopetti – mitä tilalle?11.12.2015 15.09

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu