Minne mennä

Jazz soi kesäsunnuntaisin saaressa

Jazz soi sunnuntaisin Lonnan terassilla, sateen sattuessa makasiinissa.

Joonas Berlin

Lonnan saaren täksi kesäksi valmistuvissa uusissa tiloissa esiintyvät kesäsunnuntaisin kotimaisen jazzin kärkinimet ja We Jazzin deejiikollektiivi.

Helsinkiläinen We Jazz järjestää Lonnan saarella tänä kesänä kaikkiaan kymmenen tapahtumaa. Koko perheelle soveltuvien jazz-iltapäivien sarja pitää kullakin kertaa sisällään kotimaisen huippukokoonpanon live-esiintymisen, We Jazzin DJ-kollektiivin levyvalinnat ja Radio Helsingin Jazz kiinnostaa -ohjelman livelähetyksen.

3. heinäkuuta Lonnassa esiintyy saksofonisti Eero Koivistoisen kvartettikokoonpano. Muita kesän esiintyjiä ovat muun muassa Jukka Perko Avara, rumpali Teppo Mäkysen luotsaama triokokoonpano 3TM, M.A. Numminen & Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri ja Aili Ikonen.

– Kokeilimme Lonnaa viime vuonna yhden testitapahtuman verran ja nyt tuntuu luontevalta laajentaa konseptia merkittävästi, toteaa We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives.

– Radio-ohjelma, keikat ja deejiitoiminta muodostavat täyteläisen kokonaisuuden kuhunkin sunnuntaihin ja tavoittavat toivottavasti mahdollisimman monipuolisen joukon jazzin ystäviä leppoisassa kesätunnelmassa, Nives sanoo.

Sunnuntait aloittava Radio Helsingin Jazz kiinnostaa -radiolähetys on johdatus kunkin tapahtuman ohjelmaan ja radiovieraina kuullaan kunkin sunnuntain esiintyjiä, jotka avaavat ajatuksiaan jazzista ja musiikistaan.

Tapahtumat järjestetään Lonnan uudella terassilla tai huonolla säällä sisällä makasiineissa. Lonnaan pääsee alle 10 minuutissa Kauppatorilta JT-Linesin lautoilla.

We Jazz X Lonna 2016 Lonnan saari (Suomenlinnan naapurissa) sunnuntaisin 3.7.–4.9. kello 12–18 (Jazz kiinnostaa kello 12–14, bändit kello 15). Liput 18/12 e, perhelippu 35 e, kausikortti 99/69 e. Ennakkomyynti Tiketissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu