Puheenaihe

Tässä Anttilan konkurssin syyt: aivan karmeat luvut

Armi Suojanen

Anttila Oy kertoi juhannuksen alla aloittavansa jälleen laajat yt-neuvottelut. Neuvottelujen piti koskea yhteensä 531 henkilöä yhdeksässä Kodin1-tavaratalossa sekä keskusyksikössä. Sitten asiat menivät vielä pahempaan jamaan.

Anttilan tappiokierre ei katkennut saksalaisen 4K Investin omistuksessa. Viime vuoden liiketappio oli 54 miljoonaa euroa 246 miljoonan euron liikevaihdolla, kun tappio Keskon vuonna 2014 oli 95 miljoonaa 321 miljoonan liikevaihdolla.

Kesko oli joutunut avustamaan tytäryhtiötään vuosina 2011-14 yhteensä noin 175 miljoonalla eurolla. Tämä oli otettu osakkeenomistajien osingoista, K-kauppiaiden selkänahasta ja asiakkaiden kukkarosta.

Uuden omistajan p.... ei kestänyt merivettä juuri vuotta pidempään. Anttila Oy:n talous oli ajautunut sellaiseen tilanteeseen, ettei yhtiön uudella johdolla ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin hakeutua konkurssiin.

Yritysaneeraustakin oli pohdittu, mutta kaikki laskelmat näyttivät siltä, että lisävelkaantumista ei olisi saatu poikki ennen vuotta 2021. Myöskään lisärahoitusta ei ollut enää saatavissa mistään.

4K osti Anttilat Keskolta vain yhdellä miljoonalla eurolla maaliskuussa 2015.

Lue myös:

29 431 837 euron velat – katso kenelle Anttila jäi pystyyn

Anttila haki itsensä konkurssiin

Postille taka-isku Anttilan kaatumisesta

Näin tylytti Asiakastieto Anttilaa viimeisenä Keskon vuonna 2014:

Yrityksen käyttökateprosentti (-25,3 %) on toimialaan (mediaani 2,3 %) suhteutettuna heikko. Tämä kertoo erittäin heikosta tulorahoituksesta.

Tunnusluvun pitkän aikavälin kehitys on ollut erittäin negatiivinen. Tulorahoitus on heikentynyt jyrkästi edelliseen vuoteen nähden. Myös liikevoittoprosentti (-28,8 %) on toimialaan (1,8 %) verrattuna heikko, viitaten vaarallisen matalaan katteeseen.

Viime tilikaudella kate on romahtanut täysin. Kannattavuuden keskeinen tunnusluku, sijoitetun pääoman tuottoprosentti, on heikko (-124,2 %). Tämä on selvästi alempi kuin toimialalla keskimäärin (mediaani 4,6 %). Viime tilikaudella kannattavuus on entisestäänkin heikentynyt.

Pitkällä aikavälillä kannattavuuden kehitys on ollut heikko. Yrityksen kannattavuuden kehitys on ollut joka tavalla erittäin riskinen. Mikäli sijoitetun pääoman sijasta lasketaan tuotto kokonaispääomalle ottaen huomioon myös korottomat velat, on tuottosuhde -59,4 %.

Lisää aiheesta: 

Anttilalta iso yt-paukku – 300:n työt vaarassa 20.6.2016 14.38
Anttila haki itse itsensä konkurssiin 19.7.2016 15.53

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu