Asuminen

Lentomuurahaisparvi tunkeutui sisälle taloon – Hyönteistutkija: Eivät ne sinne halua

Lentomuurahaiset ovat jälleen etsimässä paikkaa, johon rakentaa uuden pesän.

Lentomuurahaiset tunkeutuivat tuusulalaisen perheen kotiin Lahelassa.

Jonna Wäre

Suuret lentomuurahaisparvet ovat taas liikkeellä. Yksi parvi tunkeutui viime viikolla Jonna Wäreen kotiin.

– Aika nopeasti imin nuo keskuspölynimuriin. Jääkaapin takaa löytyi kolo, mistä olivat tulleet sisälle. Myrkyt kehiin, eikä ole sen koommin näkynyt, hän sanoo.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ne löysivät heidän taloonsa sisälle.

– Olemme asuneet kuusi vuotta tässä, eikä niitä ole koskaan aiemmin ollut, Wäre sanoo.

Lento loppuu, kun uusi paikka pesälle löytyy ja siihen aletaan rakentaa uutta yksikköä.

HyönteistutkijaReima Leinosen mukaan tapaus on todennäköisesti vahinko, sillä lentomuurahaiset eivät tietoisesti hakeudu taloon sisälle, vaikka monen kodista niitä löytyykin.

– Ei ne sisälle halua, eihän ne pääsisi lentämään siellä. Lentomuurahaiset etsivät nimenomaan maan alta tai lahosta havupuusta paikkaa uudelle pesälle.

Tutkijan silmin lentomuurahaiset ovatkin varsin harmittomia.

– Ne eivät ole koskaan häirinnyt minua, vaikka olen tutkinut niitä lähietäisyydeltä. Parven sisään ei tietenkään kannata mennä, sillä muurahaiset saattavat puolustautua puremalla. Eivät ne kuitenkaan jatkuvasti pureskele, hän selittää.

Lentomuurahaiset ovat liikkeellä kahdesta päivästä kolmeen viikkoon. Lento loppuu, kun uusi paikka pesälle löytyy ja siihen aletaan rakentaa uutta yksikköä.

Etenkin vaaleat pinnat vetävät lentomuurahaisia puoleensa, sillä suurimmassa osassa suomalaisia kukkia on vaaleaa pintaa.

– Ne etsivät ruokaa, se on ainoa syy miksi ne ovat kiinnostuneita vaaleasta, Leinonen selventää.

Lentomuurahaisia ei Leinosen mukaan voi hävittää juuri mitenkään.

– Jos parven seasta löytää kuningattaren ja tappaa sen, niin silloin koko parvi tuhoutuu. Ne eivät tee mitään ilman kuningatarta. Muulla tavoin hävittäminen ei välttämättä onnistu, hän sanoo.

Lentomuurahaiset

Lentomuurahainen ei ole muurahaislaji, vaan nimitys kaikille siivekkäille yksilöille.

Lämmin kesäpäivä saa kuhnurit eli koiraat sekä kuningattaret nousemaan ilmaan parittelemaan.

Koiraita ja kuningattaria nähdään harvoin; tavoite on pariutua lennon aikana mahdollisimman monen kuningattaren kanssa.

Niin kuningattarilta kuin koirailta irtoaa siivet ja moni menettää henkensä lennon jälkeen.

Kuningattarien tehtävä on löytää uusi pesä ja työläiset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Asuminen

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu