Puheenaihe

Ottaako menneisyys päähän? "Ihmissilppuri" tuhoaa ikävät muistot

Jenny Suhonen on esittänyt teosta jo vuodesta 2012.

Pressikuva

Taiteilija Jenny Suhonen jatkaa 17. elokuuta Helsingin kaupunginmuseossa Ihmissilppuri -performanssiteostaan, joka käsittelee luopumisen, hyväksynnän ja irti päästämisen teemoja.

Teoksessa ihmiset tuovat omia tunteilla ladattuja esineitään Suhoselle, joka rikkoo sen katsojien silmien edessä ja säilöö palaset tulevaa rituaalia varten. Esineisiin voi olla ladattu esimerkiksi salaisuuksia, toteutumattomia toiveita, pelkoja ja unelmia.

Suhonen on aloittanut performanssin jo vuonna 2012 eteläisellä Esplanadilla. Sen jälkeen teos on nähty useasti Helsingissä, Turussa ja Tukholmassa. Kaupunginmuseossa nähtävä Ihmissilppuri on viimeinen osa performanssia.

Teokseen voivat osallistua kaikki.

Performanssiin liittyy myös Museum of Broken Relationships -näyttely, joka on museossa esillä 11.9.2016 asti. Näyttelyssä esitellään nimettömästi lahjoitettuja esineitä ja tarinoita, jotka kertovat katkenneista suhteista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu