Paikalliset

Herttoniemen parkkihallista tuli sakkorysä

Osa autoista on pysäköintiruutujen ulkopuolella.

Jani Jakonen

Herttoniemen metroaseman liityntäpysäköintialueesta on tullut sakkorysä, kertovat autoilijat.

Maanalainen pysäköintihalli on jatkuvasti täynnä, mikä on johtanut autojen väärinpysäköintiin.

– Olen asunut Tammisalossa kymmenen vuotta ja olen käyttänyt melkein päivittäin Herttoniemen liityntäpysäköintiä työmatkoillani. Siellä on aina pysäköity ruutuviivojen ulkopuolelle, mutta yhtään sakkolappua ei ole aiemmin tullut. Sakottaminen alkoi vasta viime marraskuussa, kertoo Mikko Ayub.

Ayub on saanut puolen vuoden aikana neljä pysäköintivirhemaksua. Taloudelliset kustannukset ovat nousseet yhteensä 160 euroon. Hän on joutunut pysäköimään hallin tolppien väliin, kun kaikki pysäköintiruudut ovat olleet täynnä.

– Ei sakkojen saamisessa sattumasta ole kyse.

Parkkihallissa on aina ollut tungosta, mutta kun se ennen täyttyi aamuyhdeksältä, niin nykyisin se on täynnä jo kahdeksalta.

– Kaupunki on reagoinut autoilijoiden valituksiin liian täydestä pysäköintihallista ja ajatellut, että sielläpä kannattaakin käydä sakottamassa. Pysäköinninvalvoja on keksinyt helpon kohteen.

Onko väärin valvoa pysäköintiä?

– Sakottaminen tuntuu väärältä siksi, että pysäköintipaikkoja on aivan liian vähän. Liityntäpysäköintihallin käyttöä voisi tehostaa maalaamalla sinne enemmän pysäköintiruutuja. Halliin mahtuisi 15-20 uutta pysäköintiruutua, Ayub vastaa.

Mikko Ayub on halunnut käyttää liityntäpysäköintiä välttääkseen Helsingin keskustan ruuhkat. Lisäksi metro on nopea. Liityntäbussin käyttö Tammisalosta on hankalaa, koska vuoroväli on ruuhka-ajan ulkopuolella harva, 20 minuuttia.

– Sakottamisen takia olen toistaiseksi luopunut liityntäpysäköinnin käytöstä. Kulosaaren sillalla on nyt yksi yksityisauto enemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu