Paikallisurheilu

Bewe Sport satsaa nyt jääkiekkoon

Teukka Ulander on ahertanut 30 vuotta kaukalopallon parissa. Nyt Ulander luotsaa Bewe Hockeyta kohti Mestistä.

Aki Saranen

Kaikkien aikojen kaukalopalloseura Bewe Sport elää todellista murrosvaihetta. Bewe perusti syksyllä kaukalopallon liigajoukkueensa rinnalle jääkiekkojoukkueen ja ensi kaudella kaukalopallo loppuu seurassa huipputasolla.

– Olen vetänyt kaukalopalloa 30 vuotta. Olemme tehneet sitä Bewessä mahdollisimman ammattimaisesti, nyt ei enää niin, toteaa mister kaukalopallo Teukka Ulander, 59.

Koko kaukalopalloliigan jatkuminen ensi kaudella on epätodennäköistä joukkuepulan ja vähäisen pelimäärän vuoksi.

– Olen nähnyt, että kaukalopallo hiipuu. Vain neljä joukkuetta on ilmoittanut haluavansa pelata liigaa ensi kaudella, tietää Ulander.

Sen sijaan hän näkee tulevaisuutta Suomisarjan jääkiekkojoukkueella.

– Vuonna 2013 pitäisi kolkutella Mestiksen ovea, täräyttää Ulander

– Helsingissä kaivataan A-juniori-iän jälkeen joukkuetta minne mennä, joten luotan, että pelaajia on tarjolla yllin kyllin. Mietimme perustetaanko toinenkin kiekkojoukkue.

Tavoitteena on asettua HIFK:n liigajoukkueen sekä A-junioreiden väliin, miksei Jokereidenkin. Yhteistyösopimus pyritään synnyttämään jomman kumman tai vahvaa juniorityötä tekevän EHC:n kanssa.

Toinen kysymys on viritetäänkö oma junioritoiminta vai turvaudutaanko nykyisiin kasvattajaseuroihin.

Suomalaisen kaukalopallokulttuurin luojalla riittää tunnetusti virtaa.

– Nyt on uudet haasteet. Olen aina pitänyt kiekkoilusta. Jos terveenä pysyn, voisin tehdä tätä vaikka kymmenen vuotta.

Kaukalopallo on kiekkoilua kesympää. Kaipaako Ulander vanhoilla päivillään nyrkkitappeluja kaukaloon?

– Kaikki pelit ovat olleet siistejä, kuittaa Ulander näkemistään divisioonaotteluista.

Bewe havitteli Oulunkylän Kiekko-Kerhon Suomisarja-paikkaa, kun OKK:sta tuli Beween 16 pelaajaa. OKK ei moiseen suostunut, eikä myöskään villiä korttia irronnut, vaikka vaatimukset pyrittiin täyttämään. Niinpä kiekkoilu aloitettiin pohjamudista.

– Voitimme syksyllä kolmosdivisioonan, nousimme loppuvuonna kakkosdivisioonaan ja käymme Kotkan kanssa kovan kisan voitosta, kertoi Ulander kolmisen viikkoa sitten.

Kotka kukistui ja tänään keskiviikkona Bewe pelaa ristiinkarsintaottelun länsilohkon voittajaa KaKiPo:a vastaan. Kahdella voitolla Bewe olisi jatkokarsinnassa ja liu’un lähempänä Suomisarja-paikkaa.

Bewellä on tällä viikolla kaksi rautaa tosi tulessa, sillä lauantaina se pelaa kaukalopallon SM-pronssiottelun UKP:tä vastaan. Silloin selviää jatkuuko seuran 16 vuotta kestänyt SM-mitaliputki.

Bewen kaukalopalloliigamiehistö on hiipunut sitten Sami Häppölän ja Panu Siivikon kultapäivien. Kiekkomiehistö sen sijaan porskuttaa.

– Kokemusta on liigasta, Mestiksestä, suurin osa on pelannut nuorten SM-liigassa tai ykkösdivisioonassa, uhkuu Ulander.

Bewen kiekkojoukkuetta valmensi Vesa Surenkin, kunnes hän sai kutsun Itävaltaan. Tilalle tulivat Kari Jalonen ja Kai Tervonen.

Bewen viimeinen peli kaukalopalloliigassa lauantaina 19.3. klo 18.45 Nordiksen Sport Hampuris -areenalla.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu