Puheenaihe

Isot tietyöt ruuhkauttavat kevääseen asti Mannerheimintiellä

Kuvituskuva.

Arkisto

Vesijohdon saneeraus ja kevyen liikenteen sillan rakennustyöt haittaavat liikennettä Mannerheimintiellä Etu-Töölössä kevääseen asti.

Baanan Mannerheimintien alittava tunneli suljetaan kahdeksi viikoksi viikosta 39 lähtien. Vesijohtotyö alkaa myös samalla viikolla ja aiheuttaa etelään johtavan ajokaistan sulkemisen Eduskuntatalon kohdalla.

Pohjoisen Rautatiekadun ylittävä silta levennetään ja sillan eteläpuolelta, Pikkuparlamentin puiston reunaan rakennetaan uudet ramppiyhteydet jalankululle ja pyöräilylle Baanan suuntaan.

Työssä käytetään isoja porapaalutuskoneita, jonka vuoksi Baanan tunneli joudutaan sulkemaan kahdeksi viikoksi.

Vesijohdon saneeraustöitä tehdään välillä Cygnaeuksenkatu–Arkadiankatu sekä Pohjoisella Rautatiekadulla välillä Arkadiankatu–Mannerheimintie ajalla 22.9.2016–31.5.2017.

Poikkeusjärjestelyt liikenteessä vaikuttavat Mannerheimintiellä välillä Cygnaeuksenkatu – Arkadiankatu ja Pohjoisella Rautatiekadulla välillä Arkadiankatu – Mannerheimintie.

Poikkeusjärjestelyt hoidetaan liikenteenohjauslaitteiden ja liikenteenohjaajien avulla.

Työ tehdään vaiheittain, ja ne aiheuttavat ruuhkaa erityisesti etelään päin ajettaessa.

Muutokset liikennejärjestelyissä

Etelän suunnasta tulevat autot:

Työ aiheuttaa haittaa liikenteelle Mannerheimintiellä Töölönlahdenkadun risteyksessä aloittamisesta noin viisi viikkoa.

Alueella kaistamuutoksia.

Pohjoisen suunnasta tulevat autot:

Mannerheimintiellä välillä Töölönlahdenkatu–Pohjoinen Rautatiekatu kaistamuutoksia.

Töiden ollessa Pohjoisen Rautatiekadun ja Mannerheimintien risteyksessä liikenne ohjataan risteyksestä vastaan tulevan liikenteen ajokaistaa pitkin liikenteenohjaajien avulla.

Mannerheimintieltä ei ajoyhteyttä Aurorankadulle 22.9.2016–31.5.2017.

Joukkoliikenne:

Mahdollinen liikenteen ruuhkautuminen saattaa hidastaa useita Mannerheimintietä pitkin ajavia paikallisliikenteen sekä kaukoliikenteen linja-autolinjoja.

Polkupyörät

Ajo kielletty Mannerheimintien länsireunalla välillä Arkadiankatu–Pohjoinen Rautatiekatu ajalla 31.5.2017 asti.

Työn edetessä polkupyöräilijät ohjataan kokonaan Mannerheimintien itäpuolelle.

Baana suljetaan Mannerheimintien tunnelin kohdalta. Pyöräilijät ohjataan korvaavalle reitille.

Jalankulkijat:

Jalankulkuyhteys poikki Mannerheimintien länsipuolella välillä Arkadiankatu–Pohjoinen Rautatiekatu.

Työn aloitusvaiheessa Pohjoiselta Rautatiekadulta kulku Mannerheimintielle vain kadun pohjoispuolta.

Työn edetessä jalankulku ohjataan Mannerheimintien länsipuolelta itäpuolelle etelästä tultaessa Arkadiankadun risteyksestä ja pohjoisesta tultaessa Kansallismuseon edustalta.

Bussipysäkki:

Kansallismuseon pysäkki (1906) poistuu kokonaan käytöstä työn edetessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu