Puheenaihe

Kurkkufanit Myrttisen ovella jo tunti ennen avausta – "Näillä pärjää jouluun"

Kolohongassa asuva Ari Tahvanainen on Myrttisen Kurkkujen suuri fani. – Vien usein kurkkuja lahjaksi ihmisille, hän kertoo.

Marika Lumme

Vantaan Kolohongassa sijaitsevalla Myrttisen Kurkkujen tehtaalla alkoi iltapäivällä iloinen kuhina. Uuden sadon pihamyyntiin innokkaimmat kurkkufanit saapuivat jo tuntia ennen avausta.

– Ensimmäiset tulivat jo kahdelta, vaikka avasimme kolmelta. Joka vuosi joku saapuu jo tuntia ennen, kertoo Myrttisen Kurkut -yrityksen markkinointipäällikkö Laura Kosonen.
Hieman yli kello kolme myyntitiimi arvioi jo ainakin 50 asiakkaan käyneen ostoksilla. Ruskeasannasta ostoksille saapui Ulla Laine.

Sadonkorjuumyynti keräsi väkeä. Ensimmäiset olivat paikalla jo tuntia ennen avausta. (Kuvat: Marika Lumme)

– Tässä on kurkkuja itselle ja sukulaisille, Laine kertoo.

Laine sai kantoapua vuorovastaava Iiro Kettuselta. Kettunen lastasi Laineen kyytiin kaksi 4,5 kilon maustekurkkupurkkia. Lisäksi matkaan lähti pari kiloa suolakurkkuja.

– Näillä pärjää jouluun. Onhan teillä joulumyynti täällä? Laine tiedustelee ja saa myöntävän vastauksen.

Ulla Laineelle uuden sadon myyntitapahtuma on jo perinne. Iiro Kettunen auttoi Lainetta kurkkupurkkien kantamisessa.

Kurkkufaniksi tunnustautuu aivan tehtaan naapurustossa asuva Ari Tahvanainen.

– Aikoinaan haimme kurkkuja suoraan tehtaalta kun niitä vielä myytiin siellä, Tahvanainen muistelee.

– Maussa nämä kurkut ovat voittamattomia, ne ovat helkkarin hyviä. Meillä on Vantaalla kolme hyvää vientituotetta: Heureka, Kuusijärvi ja Myrttisen Kurkut, Tahvanainen jatkaa.

Uuden sadon myynnin maistiaiset kelpasivat asiakkaille.

Myrttisen kurkkuja on valmistettu Vantaalla jo yli 35 vuoden ajan. Kurkkujen valmistajan Green Taste Oy:n tuotanto- ja tuotepäällikkö Tom Degerth kertoo jo perinteisen sanonkorjuutapahtuman keräävän vuosittain satoja kurkkujen ystäviä.

Tänä vuonna yritys sai ennätyssadon, noin 850 000 kiloa. Keskivertokesä tuottaa kurkkuja noin 500 000 kiloa.

Jos kurkut maistuvat, niitä on saatavilla tänään keskiviikkona kello 18 asti osoitteessa Mittatie 7.

Myrttisen Kurkkujen sato oli tänä kesänä ennätyksellinen, noin 850 000 kiloa.

Myrttisen Kurkut

Yritys valmistaa suola- ja maustekurkkuja. Molemmilla on omat vannoutuneet kannattajansa.

Suolakurkut valmistetaan Vantaalla. Maustekurkut tekee yritykselle ulkopuolinen valmistaja.

Suolakurkut valmistetaan maitohappokäymisellä suomalaisista avomaankurkuista. Suolakurkkujen reseptiin kuuluu runsaasti valkosipulia, kruunutilliä ja perinteisiä mausteita.

Maustekurkut valmistetaan makeaan ja mausteiseen etikkaliemeen suomalaisista avomaankurkuista. Maustekurkut tunnetaan myös muun muassa nimillä etikkakurkku ja herkkukurkku.

Myrttisen kurkkujen historia ulottuu 1940-luvulle, jolloin herra Surojegin alkoi valmistaa Helsingissä suolakurkkuja perinteisellä venäläisellä menetelmällä perustuen maitohappokäymiseen.

Myrttisen Kurkkujen valmistaja on Green Taste Oy, joka kuuluu Makua Foods -konserniin.

Lisätietoja: http://www.myrttisenkurkut.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu