Kulttuuri

Elokuva-arvio: Antti J. Jokinen jättää jäähyväiset lintukodolle

ELOKUVAT Pahan Kukat on viesti todennäköisestä lähitulevaisuudesta.

Pahan Kukat on viesti todennäköisestä lähitulevaisuudesta.

Joni Sarkki

Jussi Virratvuori

Tapio Suominen ohjasi vuonna 1980 hienon Täältä tullaan, elämä! -elokuvan, jossa ensimmäistä kertaa esitettiin suomalaisten lähiönuorten arkea karusti ja suoraan. Syystäkin elokuva sai yli 380 000 katsojaa sekä vuoden parhaan elokuvan arvon. Tämä hieno elokuva – jota aika ei ole juurikaan nakertanut – tulee vääjäämättömästi mieleen katsoessa Pahan Kukkia.

Antti J. Jokisen käsikirjoittama ja ohjaama Pahan Kukat sijoittuu Itä-Helsingin lähiöihin. Sinne, mihin mahtuu monenlaisen inhimillisen elämän kirjo. Tarinan keskiössä on moninkertaisesti haavoittunut fuusioperhe, jonka elämässä on kaikesta huolimatta läsnä välittäminen. Perheen taustoja ei selitetä, katsoja pääsee luomaan oman tulkinnan pienistä sanattomista vihjeistä.

Elokuvan suuri teema on se, mitä tapahtuu, kun ihmisistä tehdään tarpeettomia, turhia ja tuomittuja. Sosiaaliset stigmat tatuoidaan moneen lapseen muun muassa perheen työttömyyden, yksinhuoltajuuden, vähätuloisuuden ja koulumenestyksen perusteella. Jos toivoa paremmasta ei anneta ja jos nuori jätetään pudotuspelissä lähtökuoppiin, paljonko siinä on enää menetettävää.

Toisena vahvana aiheena nousee esille heimoutuminen. Kun emme enää näytä haluavan tai kykenevän pitämään kaikista yhtäläistä huolta, huolenpito siirtyy pieniin, jäsenilleen uskollisiin heimoihin. Niissä luokat, kastit sekä orvaskeden eri värisävyt ohitetaan ja keskitytään selviämiseen.

Huolenpito siirtyy pieniin, jäsenilleen uskollisiin heimoihin."

Elokuvakerronta on rosoista ja dokumentaarista, ohjaus tiivistä, tosin hieman kliseistä. Betonilähiön elämä näyttää, tuntuu ja maistuu harmaalta betonilta.

Kuvaus ja intensiivinen äänimaisema tekevät ilmaisusta iskukykyisen. Omassa suuressa roolissaan on myös muun muassa Palefacen sekä The Exploitedin musiikki.

Suurin puute kohdistuu näyttelijöiden käyttämään slangiin sekä replikointiin. Niistä kuuluu läpi käsikirjoitusmaisuus ja teennäisyys. Myös juonen kuljettamisessa olisi ollut tiivistämisen varaa.

Päärooleihin nousevat 16-vuotias Viljami Nojonen ja Eero Aho, jotka karunkomealla tavalla näyttelevät isää ja poikaa. Nojosen suora läsnäolo ilmentää sitä sattumanvaraisuutta, jolla kaikista merkittävimmät elämänvalinnat tehdään. Eero Aho on isän roolissaan kuin totta. Lähikuvissa, pienissä eleissä ja ilmeissä sekä tarkassa pienessä puheessa on läsnä se elämä, jota kuvataan.

Kolme pienempää roolisuoritusta nousevat myös vahvasti esille. Äitiä näyttelevä Alma Pöysti, tiukkaa komisario Koskea näyttelevä TommiKorpela sekä omaisuuttaan perivä rikollispomo Markku Maalismaa tarkentavat kuvaa siitä, millaisia motiiveja tämän tarinan taustalla voikaan olla.

Pahan Kukat on elokuva tästä hetkestä ja hyvin todennäköisestä lähitulevaisuudesta. Se, mitä esimerkiksi Göteborgin lähiöissä on tapahtunut, ei saata olla kovin kaukana. Kun pienenpieni poliittistaloudellinen eliitti entisestään koventaa tulonjakoa, se tulee merkitsemään kovenevia asenteita ja yhä kovempia selviytymiskeinoja liian monille.

Juuri siksi elokuva tuoksuu vahvasti huomiselta. Tätä me tulemme saamaan, vaikka emme edes ymmärtäneet sitä tilanneemme. Yhteiskunnallisella syrjäyttämisellä kun on aina ollut lakipisteensä, jonka jälkeen laki ei enää hillitse ketään – eikä mitään.

* * * *

 

Pahan kukat

Ohjaus Antti J. Jokinen.

Rooleissa: Viljami Nojonen, Jon ”Juno” Korhonen, Eero Aho.

Tyylilaji: draama.

K16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Palefacen raju Suomi-kuva: Naamioituneet mellakoitsijat viskovat polttopulloja – Katso uusi video9.9.2016 06.55
Nuorisorikollista näyttelevä Juno kertoo lähiönuoruudestaan: Suurin osa kavereista oli ongelmaperheistä27.9.2016 21.17
Mikael Gabriel ja Juno jenginuorina elokuvassa – "Kamerat eivät kuumota enää"2.12.2015 19.04

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu