Puheenaihe

Kuvat: Helsinkiläislähiö pitää "rottakalenteria" – siimahäntiä riesaksi asti

JAKOMÄKI Suurlähiössä on nyt rottia riesaksi asti. Syöttilaatikoissa niitä odottaa varfariiniyllätys.

Jakomäessä on nyt harvinaisen paljon rottia.

Rottia on niin paljon, että Facebookin Jakomäki Helsinki City -ryhmään perustettiin Rottakalenteri. Kalenteriin kerätään havaintoja rotista Jakomäessä sekä läheisissä Alppikylässä ja Suurmetsässä.

Havaintoja kerätään, jotta niistä voidaan ilmoittaa alueen aravavuokra-asuntojen isännöinti- ja huoltoyhtiö Heka-Jakomäelle.

Ja tarvittaessa viranomaisille.

– Pe 23.9.2016, klo 16, Kankaretie 11 A E- rapun edustalla, raportoidaan Rottakalenterissa.

Usein merkinnöissä mainitaan Kankaretie ja Pääty pubin lähistö:

– 11 a päätypubin terassin vieressä bongasin röökillä ollessani samalla kertaa viisi siimahäntää, eräs asukas kertoo.

Rottaongelma on tuttu Heka-Jakomäen kiinteistöpäällikölle Ismo Hämäläiselle.

– Tänä vuonna niitä tuntuu olevan enemmän kuin moneen vuoteen. Kun meillä oli taannoin kitkentäkierros, niin rotankoloja oli eräässä kohdassa maassa niin paljon, ettei työntekijä uskaltanut kitkeä viherpenkkiä, Hämäläinen kertoo.

Rotat tosin eivät ihmisten päälle hyökkäile, mutta niistä on haittaa kiinteistönhoidolle. Ne kaivavat kolojaan ja käytäviään rakennuksen seinän tuntumaan. Tunnelit jatkuvat sokkelin ali rakennuksen alapohjaan.

– Sieltä ne löytävät tai nakertavat reikiä ja pääsevät sisään. Ne nakertavat myös sähkökaapeleita.

Jakomäessä rottia on nähty ulkona, mutta ilmojen kylmetessä ne kaipaavat lämpimään.

– Jakomäen kattava rottatorjunta on ollut käynnissä kesästä lähtien. Syöttilaatikoita on piilotettu alueelle kymmenittäin, Hämäläinen kertoo.

Syöttilaatikoissa on torjunta-aine varfariinia. Syöttilaatikoiden tarjonta ei rottia välttämättä kiinnosta, sillä niille riittää metsäisessä ja puskaisessa lähiössä muuta syötävää.

– Puista ja pensaista tippuu kaikenlaista syötävää. Ja jotkut ruokkivat lintuja, rotat syövät myös linnunruokia. Olemme levittäneet rappukäytäviin tiedotteita, joissa ohjeistetaan, että lintuja ja muita luonnonvaraisia eläimiä ei pidä ruokkia.

Tiedotteissa asia kerrotaan myös kuvallisesti, sillä Jakomäessä asuu paljon ulkomaalaistaustaisia.

– Syöttilaatikoita on laitettu sellaisiin paikkoihin, joista esimerkiksi lapset eivät niitä löytäisi, Hämäläinen jatkaa.

Varfariini aiheuttaa rotille pakonomaisen tarpeen hakeutua ulos.

– Niinpä ne eivät kuole talojen sisälle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu