Urheilu

Mitähän Kimi tekee tällä potilla? Räikkönen sai veronpalautusta Suomesta

Suomen valtio palauttaa Kimille 1000 euroa veronpalautuksena.

Arkistokuva

Suomen kansalaisia olevista urheilijoista F1-ajajat Nico Rosberg ja Kimi Räikkönen ovat tienesteissä ylivoimaisia ykkösiä. Verotietojen mukaan Rosberg ei tienannut vuonna 2015 Suomessa euroakaan, mutta Räikkösellä oli Suomessa 32 603 euron edestä pääomatuloja.

Räikkönen saa tänä vuonna veronpalautusta. Verottaja maksaa hänelle takaisin reilut 1000 euroa.

Rosberg sai viime keväänä julkisuutta veroasioistaan niin sanotuista Panama-papereista. Hän laskutti Mercedeksen F1-tallia palveluksistaan Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröidyn yhtiönsä kautta. 

Mercedes maksaa Rosbergille noin 17 miljoonan euron vuosipalkkaa. Rosberg asuu Monacossa, missä tuloveroprosentti on nolla, joten Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröidystä yhtiöstään nostamistaan tuloistaan hänen ei tarvitse maksaa Monacoon tuloveroa.

Räikkönen saa Ferrarilta tänä vuonna palkkaa bonuksineen noin yhdeksän miljoonaa euroa. Räikkönen asuu Sveitsissä, missä voi tehdä erillisen verosopimuksen kantonissa, jossa asuu. Räikkönen selviää Sveitsissä pienellä veroprosentilla. Suomessa Räikkösellä on hulppea merenrantakoti Kirkkonummella, jonne hän on rakentanut muun muassa omaa motocross-rataa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu