Puheenaihe

Terassiaikojen pidentäminen puhuttaa jälleen – "Lisätunnit olisivat ravintoloitsijoille tärkeitä ja toivottavia"

Terasseille halutaan pidempiä aukioloaikoja. Ongelmaksi voi muodostua ravintolan vieressä sijaitsevat asunnot. Kuva Vaasankadulta, jossa talojen kivijaloissa on useita terasseja.

Päivi Tuovine

Kaupunginhallitus aikoo kehottaa kaupunkia tekemään selvityksen terassien aukioloaikojen pidentämisestä.

Tällä hetkellä terassit saavat muutamaa kantakaupungissa olevaa terassia lukuun ottamatta olla auki iltakymmeneen.

– Ihmisten rytmi ja elämäntyyli ylipäätään ovat muuttuneet. Kesäiltoina muutamat lisätunnit olisivat myös ravintoloitsijoille tärkeitä ja toivottavia, toteaa asiantuntija Päivi Munther kaupunginkansliasta.

Kaupunki tapasi alan yrittäjien kanssa viimeksi viime keväänä, jolloin yrittäjillä oli vahva halu aukiolojen pidentämiseen.

Keskustelu terassien aukiolojen pidentämisestä Helsingissä alkaa olla jo vanha juttu, sillä asiasta on keskusteltu jo vuosia. Rakennusvirasto lupasi selvittää asiaa ja raportoida tuloksista kaupunginhallitukselle jo vuonna 2011. Lupien hakeminen siirtyi kiinteistövirastolta rakennusvirastoon samana vuonna.

Kaupunginhallitus otti tällä viikolla kantaa valtuutettu Sami Muttilaisen (vas.) tekemään valtuustoaloitteeseen, jonka on allekirjoittanut 34 valtuutettua. Valtuustossa on 85 jäsentä.

Muttilainen teki aloitteen elinkeinopoliittisesta näkökulmasta. Vuonna 2009 valtuutettu Kimmo Helistö (vihr.) teki vastaavanlaisen aloitteen liittyen kaupunkielämän elävöittämiseen. Aloite palautettiin uudelleen valmisteluun.

Munther toivoo, että selvityksen laatiminen alkaisi pikimmiten. Vielä on mahdotonta sanoa, voisiko aikojen pidentäminen olla mahdollista jo ensi kesänä, mikäli asia saa eri tahojen puolelta kannatusta.

– Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kaupunki ryhtyisi tekemään selvitystä yhdessä aluehallintoviraston, poliisin ja ympäristöviranomaisten kanssa, Munther sanoo.

Kantakaupungissa muutamalla terassilla on lupa pidennettyyn aukioloon eli kello 23:een. Terassin lähettyvillä ei ole asumista. Paineet pidennettyihin aikoihin kohdistuvat myös lähiökuppiloihin.

– Ongelma on, että useat lähiöravintolat sijaitsevat kerrostalon alakerrassa ja yläpuolella on asumista. Silloin tilanne on aika toisenlainen. Asukkaille ei saa aiheutua kohtuutonta melua tai haittaa, Munther jatkaa.

Kaupunki pidensi viime kesänä meluaikarajoja tietyillä tapahtuma-alueilla. Kokeilu on kaksivuotinen. Tämän jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu