Makumaailma

Uusi kymmenen ravintolan Kortteli hämmästyttää – "Ja sitten me rakensimme lautan"

UUDET RAVINTOLAT Tapaksia Barcelonan tyyliin, dumplingseja tukholmalaistwistillä – Kortteli tarjoilee uusia makuja.

Tapasbaari sijoittuu viidennen kerroksen yläpuolelle rakennetulle lautalle. Kampin keskus on rakennettu hyvin esteettömäksi, joten tännekin voi hurauttaa hissillä jos haluaa välttää portaat.

Johanna Erjonsalo

Kamppiin aukeaa ensi viikonloppuna kerralla kymmenen uutta ravintolaa. Luvassa on huippulaatua Michelin-tähdillä palkituilta tekijöiltä, ennen kokemattomia elämyksiä ja eksoottisia makuja.

– Annankadun jatkeeksi tulee uusi itsenäisten kivijalkaravintoloiden kortteli – eli Kortteli, kuvailee Kampin kauppakeskuksen 5. kerroksen uuden kokonaisuuden ideoinut Anders Westerholm.

Kyseessä ei ole tavanomainen, ketjupaikoista koostuva kauppakeskuksen ravintolamaailma.

– Missään ei ole vielä koskaan tehty näin. Tämä on keskuksen päällä, mutta erillinen kokonaisuus. Esimerkiksi kuulutukset eivät kuulu ja meillä on oma hissiyhteys ylös suoraan kadulta. Emme myöskään ole sidoksissa Kampin aukioloaikoihin, Westerholm selvittää.

10-vuotisjuhliensa kunniaksi Kampin keskus päätti satsata ylimmän kerroksen kehitystyöhön isosti. Rahaa kului kaikkiaan 10 miljoonaa euroa. Remontissa esimerkiksi entiset yökerhon tupakointitilat muutettiin sisätilaksi, tehtiin uusi terassi ja ylätasanne eli ravintolalautta.

– Rakennusluvat oli kunnossa eikä meille asetettu muutenkaan rajoituksia. Niinpä rakensimme vielä kaiken yläpuolella kelluvan lautan, Westerholm toteaa.

Mukana on intohimoisia, menestyviä ravintoloitsijoita."

Lautalle rakentuvan huiman tunnelman viimeistelevät korkea lasikattoinen tila, ikkunaseinästä Annankadulle avautuva näkymä ja terassi.

Lautalle sijoittuva tapasravintola Bar Cón on toinen Westerholmin ja tämän kumppaneiden eli We Are Groupin uusista ravintoloista.

– Emme lähteneet tekemään mitään Barcelona-feikkiä, vaan ravintolaa joka voisi pärjätä myös Barcelonassa. Useissa Michelin-tähdin palkituissa ravintoloissa työskennellyt keittiömestari Javier Ahedo on lähtöisin San Sebastianista ja raaka-aineet tulevat Espanjasta, Westerholm kuvailee.

– Mukana on intohimoisia, menestyviä ravintoloitsijoita. Uskon että vastaamme hiljaiseen kysyntään. Kampissa on paljon nopean syömisen paikkoja, mutta me tarjoamme ruokaa myös laatua ja elämyksiä arvostaville, Westerholm sanoo.

Korttelin ruokavalikoima on laaja: Hokun havaijilais-japanilaista, Jordin skandinaavista, Bastardon italialaista, Bejing8:n kiinalaista, Sandron välimerellistä, Storyn nykysuomalaista, Bar Cónin espanjalaista, Fisken på disken äyriäisbaari, Date+Kalen vegaanimakuja maailmalta. Kokonaisuuden täydentää kahvitaituri La Torrefazione.

Tekijäjoukko on mielenkiintoinen. Esimerkiksi ravintola Jordin takana on Michelin-tähdellä jo useana vuonna palkittua Askia pyörittävä pariskunta, Linda Stenman-Langhoff ja Filip Langhoff.

Mikael Ljunggrenin Tukholmassa startannut Beijing8 on kasvanut dumplingketjuksi ja toimii jo myös Ranskassa ja Italiassa.

Tavoitteena on ollut luoda uusi ravintolakeskittymä, johon voi tulla viikon jokaisena päivänä myös ilman ennakkovarausta ja saada ensiluokkaisia makuelämyksiä.

Ideana on, että Kortteliin voi tulla aamiaiselle, lounaalle, kahville, afterworkille, aperitiiville, dinnerille, juhlimaan tai kohottamaan arkea.

Kortteli avaa ovensa 3. joulukuuta Kampin keskuksessa.

Lue lisää Korttelin ravintoloista täältä.

Kampin uusi ravintolarypäs

Korttelin kokonaispinta-ala on noin 3 500 neliömetriä ja sinne tulee yhteensä noin tuhat asiakaspaikkaa.

Ravintoloita on kymmenen: Bar Cón, Story Kortteli, La Torrefazione, Sandro, Hoku, Bastardo, Jord, Date+Kale, Beijing8 ja Fisken på disken.

Jokainen ravintola on oma yksikkönsä.

Ravintoloiden lisäksi Kortteliin sijoittuvat joogasali sekä Blue Lagoon ja Q Hair.

Ennestään kauppakeskuksessa on yhteensä 30 ravintolaa ja kahvilaa.

Kampissa asioi viikoittain keskimäärin 730 000 asiakasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Tahti sen kuin kiihtyy: toistakymmentä uutta ravintolaa juhlii pian avajaisiaan9.10.2016 17.15
Tunnelmat ja maut vaihtuvat tiheää tahtia – katso kuvat Kampin uudesta ravintolakorttelista 2.12.2016 15.26
Mikä on Helsingin paras uusi ravintola? Yli 80 ehdokasta mukana HU:n äänestyksessä20.1.2017 18.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu