Puheenaihe

Terveysaseman takaisinsoitto tökkii Vuosaaressa – uusi palvelumalli käyttöön tänään

Vuosaarelaisten on ajoittain hankala saada yhteyttä omalle terveysasemalleen. Osa on hakeutunut muiden terveysasemien asiakkaaksi.

Toni Tervo / Arkisto

Vuosaari otti uuden terveys- ja hyvinvointikeskus -palvelumallin käyttöön torstaina 1. joulukuuta. Samalla aukioloajat laajenevat, jatkossa terveysasema on auki maanantaista perjantaihin kello 7–20.

Yli 9 000 jäsenen Vuosaari-foorumilla on viime viikkoina keskusteltu kiivaasti terveysaseman ruuhkautumisesta. Vuosaarelaiset kertovat odottaneensa takaisinsoittoa terveysasemalta pahimmillaan jopa päiviä. 

Terveysasemaa pidetään yleisesti ottaen liian pienenä vastaamaan alati kasvavan, lähes 40 000 asukkaan kaupunginosan tarpeisiin.
– Valitettavasti palvelujen uudistamiseen liittyvä valmistelutyö ja influenssarokotusviikko ovat aiheuttaneet ruuhkautumista Vuosaaren terveysaseman puhelinpalvelussa ja kaikkiin takaisinsoitto-palveluun tulleisiin yhteydenottoihin ei ole pystytty vastaamaan saman päivän aikana, kertoo terveys- ja hyvinvointikeskus -toimintamallin projektipäällikkö Lars Rosengren.

Sosiaali- ja terveysvirastosta myönnetään, että uudistukset saattavat vielä alkuvaiheessa aiheuttaa ruuhkaa Vuosaaren terveyspalveluihin. Sen jälkeen tilanteen pitäisi parantua.
– Syntyneen puhelinruuhkan purkamiseksi osallistuu puhelintyöhön nyt alussa terveysaseman henkilökunnasta mahdollisimman moni. Vuosaaren terveysasema saa ensimmäisten päivien aikana myös apua muilta terveysasemilta puhelinruuhkan purkamisessa, Rosengren selvittää.

Terveysaseman asiakkaille tarjotaan jatkossa yksi palvelunumero, johon soittamalla asiakas saa nimetyn ammattilaisen. Tämä toimii yhteyshenkilönä ja koordinoi asiakkaan palvelukokonaisuutta. Asiakkaan pulmat pyritään ratkaisemaan mahdollisimman pitkälle jo ensikontaktissa.
Asiakas saa yhteyshenkilönsä yhteydenottotiedot ja on tämän jälkeen suoraan yhteydessä häneen, eikä asiakaspalvelunumeroon. Rosengrenin mukaan tämän toivotaan poistavan takaisinsoiton pullonkaulaongelman.
Terveys- ja hyvinvointikeskusmalli on tarkoitus laajentaa myös Helsingin muille terveysasemille.

Aukioloaikojen laajentuessa asiakkaat voivat sopia vastaanottoaikoja myös varhaiseksi aamuksi kello 7−8 tai illaksi kello 16−20. 
Myös neuvolaan pääsee illalla. Vuosaaren neuvola on auki maanantaista torstaihin kello 7.30–20 ja perjantaisin klo 7.30–16. Alkuillan aikoja tarjotaan lasten määräaikaistarkastuksiin ja myöhempiä aikoja raskaana oleville.
– Toivomme, että laajemmat aukioloajat palvelevat erityisesti niitä, joilla on hankaluuksia käydä neuvolassa päiväsaikaan. Toisaalta myös isien mukaantulo saattaa olla helpompaa, jos neuvola-aika on ennen aamukahdeksaa tai kello 16 jälkeen, tiedottaa sosiaali- ja terveysvirasto.

Juttua päivitetty kello 10.40: Lisätty projektipäällikkö Lars Rosengrenin kommentit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Vuosaaren terveysaseman lääkärin käytös kuohuttaa somessa – "Lääkäri huutaa ja tekee turhia operaatioita"9.2.2016 14.48
Cirrus jää kakkoseksi – nyt pääset vaikuttamaan Vuosaaren tornitalosuunnitelmiin6.6.2016 12.37
Vuosaaren lukiolle löytyi uusi paikka12.11.2016 19.15
Luonnontiedelukion ja Vuosaaren lukion tulevaisuus puntarissa5.10.2016 16.44
Kalasataman terveyskeskus nousi harjakorkeuteen24.11.2016 15.57
Potilastietojärjestelmässä pahoja urkinta-aukkoja – HS: "Jos terveysasemalle tulee julkisuuden henkilö..."18.7.2016 14.57
Tutkimus: Miltei puolet terveysasemista voidaan karsia15.10.2015 13.47
Terveyskeskusten asiakasmaksuissa isoja eroja – "Osa maksaa palvelusta, joka on muualla ilmaista"20.10.2016 14.23

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu