Paikalliset

Metropiina jatkuu yhä Vuosaaren asemalla

Vuosaaren metroaseman lähtölaiturille rakennetut laituriovet ovat jököttäneet paikallaan toimettomina kuukausia. Alun perin laituriovien koekäytön oli tarkoitus alkaa marras-joulukuussa. Nyt puhutaan maalis-huhtikuusta.

Jussi Vehkasalo

Vuosaaren metroasemalla on matkustajien käytössä edelleen vain yksi raide.

Pitkäksi venähtänyt poikkeusjärjestely johtuu siitä, että jo loppusyksystä metroaseman lähtölaiturille asennettuja, automaattimetron tuloa enteileviä laituriovia ei edelleenkään ole saatu otetuksi koekäyttöön.

 

Emme me toimettomina ole olleet.”

– Olemme saaneet metron käyttäjiltä kyselyjä, mikä laituriovien testikäytön alkamisessa oikein kestää. Jotkut ovat pelänneet, että olemme unohtaneet ovet sinne, koska metrolaiturilla ovien parissa ei juuri ketään ole työskennellyt, muotoilee automaattimetroprojektin projektipäällikkö Kimmo Reiman HKL:sta.

Alun perin laituriovien koekäytön oli tarkoitus alkaa jo marras-joulukuussa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että käytössä on kahdenlaisia metrojunia.

Laituriovien välisen seinän ja metrojunien väliin ei saa jäädä niin suurta tilaa, että sinne ihminen halutessaan itsensä pystyisi änkeämään.

– Tämä turvallisuusongelma ratkaistiin suunnittelupöydän äärellä, eikä työmiehiä siksikään ole näkynyt laituriovien kimpussa asemalla.

Nyt rakenteisiin on lisätty suojalevyt estämään pääsy junien ja seinämän väliin.

– Ongelman ratkaisuun meni aikaa. Emme me toimettomina ole olleet. Ikävää, että tästä on aiheutunut haittaa matkustajille, mutta uskon ja toivon, että tilanne kohta muuttuu, Reiman sanoo.

Hän uskoo, että metroaseman toinen laituri ovineen ja seinämineen otetaan koekäyttöön maalis-huhtikuun vaihteessa.

Edellä mainittu turvallisuusongelma haluttiin ratkaista huolella:

– On ollut tapauksia, joissa sulkeutuvien metrovaunun ovien väliin tahallaan mennyt henkilö on haastanut HKL:n oikeuteen ja metronkuljettaja on saanut rangaistuksen.

Aikaa on mennyt myös metronkuljettajille, asemavalvojille ja vartijoille laadittavien toimintaohjeiden laatimisessa.

– Nyt olemme aloittaneet kuljettajien koulutuksen laituriovien käyttöön. Testivaiheessa metronkuljettajat sulkevat metron ovien lisäksi myös laituriovet.

Kun automaattimetroon siirrytään suunnitelmien mukaan vuonna 2014, sulkeutuvat kaikki ovet automaattisesti. Metrojunatkin kulkevat automaattisesti ilman kuskia.

Automaattimetroon siirtyminen on monen vuoden projekti. Esimerkiksi laituriovet asennetaan kaikille asemille.

– Edessä on monenlaisia ennalta suunniteltuja ja suunnittelemattomia häiriöitä metroliikenteelle, koska liikenteen on kuitenkin toimittava koko ajan. Pyrimme totta kai siihen, että häiriöt olisivat mahdollisimman vähäisiä, Reiman summaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu