Puheenaihe

Riikka, 27, suunnittelee rohkeita nakumekkoja – "rajoja ei tarvitse olla"

VAATTEET Juhlapukeutumisessa voi vähän räväyttää, kehottaa pukusuunnittelija Riikka Ikäheimo.

Suunnittelija Riikka Ikäheimo on lyönyt viime vuosina läpi Naked-mekkojen avulla.

Toni Tervo

Viime vuosina maailmalla ja Suomessakin on nähty naisilla yhä paljastavimpia iltapukuja. Punaisilla matoilla nähtyjen luomusten halkiot ovat nousseet ja kaula-aukot kasvaneet.

PukusuunnittelijaRiikka Ikäheimo on sitä mieltä, että naiset voisivat olla vielä rohkeampiakin.

– Minun mielestäni rajoja ei tarvitse olla. Punainen matto varsinkin on oma ympäristönsä, jossa pitää uskaltaakin räväyttää, sillä tarkoitus on herättää huomiota. Ei niitä pukuja laiteta päälle ruokakauppaan, Ikäheimo nauraa.

Olen taiteilija, joka luo iltapukuja.”

Ikäheimo tunnetaan Suomessa etenkin pitsimekoistaan, jotka edustavat maailmalla naked dress -nimellä tunnettua tyylisuuntaa. Puvuista näkyy pitkälti läpi, muun muassa se, onko käyttäjällä esimerkiksi alusvaatteita.

Suomalaisessa mediassa kyseisiä pukuja kutsutaankin ”nakumekoiksi” ja ne ovat usein otsikoiden vakiotavaraa. Esimerkiksi laulaja Evelina sai viime Emma-gaalassa runsaasti huomiota saavuttuaan paikalle Ikäheimon mustassa pitsimekossa.

– Minua nämä puvut kiehtovat ihan valtavasti. En näe niissä naista, joka paljastaa liikaa, vaan taideteoksen. Kunhan mitään liian intiimiä ei näy, se on mielestäni ihan okei. Näkemyserot lopulta määrittelevät onko jokin kaunista vai ei.

Ikäheimo, 27, on tehnyt pukuja nyt lähes kymmenen vuotta pitsistä. Hän on täysin itseoppinut suunnittelija.

– Parikymppisenä rupesin saamaan ideoita puvuista ja huomasin, että ehkä tämä on mun juttu. Ostin kirpputorilta vaatteita ja leikkelin niitä kotona. Kokeilin kaikkea, hän muistelee.

Suunnittelija päätti myös, että hänen piti nähdä asioita Suomen ulkopuolella. Hän muutti yksin Pariisiin. Läpimurto tuli, kun Ikäheimon puku oli Helsingin Sanomien kannessa olleessa mainoksessa.

– Eräs stylisti bongasi puvun ja halusi nähdä minulta lisää. Pian sen jälkeen Elina Kiikko halusi minulta puvun Linnan juhliin. Se oli unelmien täyttymys.

Ikäheimo on siitä erikoinen suunnittelija, että hän ei ole juurikaan kiinnostunut muodista.

– Olen kiinnostunut ihmisten tyylistä. Muoti vaihtelee kausittain, mutta yksittäisillä ihmisillä on aina oma ajaton tyylinsä. Sellainen on aina kaunista, hän kehuu.

– Suomessa muoti ja tyyli aika usein käsitetään samaksi asiaksi. Muoti muuttuu kausien mukana ja tyyli ihmisten.

– En itse tykkää käyttää itsestäni titteliä muotisuunnittelija. Olen enemmänkin taiteilija, joka luo iltapukuja.

Riikka Ikäheimo

Itseoppinut 27-vuotias muotisuunnittelija.

Valmistui ylioppilaaksi Tikkurilan lukiosta.

Asuu Espoossa.

Tehnyt pukuja muun muassa Emma Gaalaan ja Linnan juhliin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu