Puheenaihe

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsen vankilaan – syyte kuolemantuottamuksesta hylättiin

Helsingin Asema-aukiolle tuotiin syyskuussa kynttilöitä ja kukkia, joilla kunnioitettiin aukiolla pahoinpidellyn ja sittemmin menehtyneen miehen muistoa.

Riikka Jokinen

Helsingin Asema-aukiolla syyskuussa tapahtuneen pahoinpitelyn tekijä on tuomittu kahden vuoden vankeuteen.

Käräjäoikeus katsoi 26-vuotiaan Jesse Eppu Oskari Torniaisen syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn. Sen sijaan syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin.

Käräjäoikeus katsoi, että uhrin menehtymisen ei näytetty olleen rikosoikeudellisessa syy-yhteydessä pahoinpitelyrikokseen.

Käräjäoikeus on rangaistusta mitatessaan hyväksynyt syyttäjän vaatimuksen koventamisperusteen soveltamisesta. Tätä perusteltiin Torniaisen aikaisemmalla rikollisuudella. Tornaisella on pitkä väkivaltarikostausta.

Vaadittu koventamisperuste rasistisesta motiivista hylättiin. Vastaavasti hylättiin tekijän vaatimus rangaistuksen lieventämisestä asian saaman poikkeuksellisen julkisuuden vuoksi.

Syyttäjä vaati Torniaiselle alunperin viiden ja puolen vuoden vankeutta.

Pahoinpitely tapahtui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen järjestämän mielenosoituksen yhteydessä. Uhri sylkäisi kohti mielenosoittajia. Torniainen syöksyi valtavalla voimalla päin uhria kohdentaen hyppypotkun tämän rintaan. Uhrilla ei ollut mitään mahdollisuutta puolustautua, vaan hän kaatui maahan ja löi päänsä.

Uhri ehti olla päiviä sairaalahoidossa ja kotiutua sieltä, kunnes hän menehtyi saamaansa aivoverenvuotoon.

Tuomittu on uusnatsistiseksi katsotun liikkeen johtohahmoja. Pohjoismainen vastarintaliike tähtää vallankumoukseen Suomessa. Sen tavoitteena on pohjoismainen valtioliitto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu