Puheenaihe

Malmin lentoasema äänivyöryllä Vuoden helsinkiläiseksi

PALKITTU   Vuoden helsinkiläinen -äänestyksen voittaja sai yli 2 200 ääntä.

- Taistelu ei ole ohi, vaan tänäkin vuonna Malmin lentoasema tulee nousemaan usein otsikoihin. Malmin lentoaseman kohtalo on eduskunnan ja Helsingin päättäjien käsissä, muistuttaa Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

Päivi Tuovinen

Helsingin Uutisten yleisöäänestys Vuoden 2016 helsinkiläisestä ratkesi äänivyöryllä. Voittoon nousivat Malmin lentoasema ja sitä puolustava kansanliike.

Äänestäjien mukaan Malmin lentokenttä on ainutlaatuinen ja ajankohtaisempi kuin koskaan.

Vuosi 2016 olikin Malmin puolustajille vilkas. Malmin lentoasema valittiin yhdeksi Euroopan uhanalaisimmista kulttuuriperintökohteista. Joulukuussa juhlittiin, kun tuli kuluneeksi 80 vuotta lentotoiminnan aloittamisesta. Heti perään surtiin, kun Malmi poistui Finavian lentokenttäverkosta.

Kuntavaaleista tulee Malmi-vaalit.”

Hiljaista ei tule olemaan tänäkään vuonna. Kamppailu jatkuu.

– Kohta on kuntavaalit ja poliitikot joutuvat miettimään, mitä ihmiset ajattelevat. Näistä tulee Malmi-vaalit, ennustaa Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

Lex Malmi -kansalaisaloite on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Yleiskaavasta tehty valitus on Ely-keskuksen käsittelyssä.

– Lentotoimintaa tuntuu nyt olevan jopa enemmän kuin viime vuonna. Lentokenttäyhdistyksen toiminta on lähtenyt tosi hyvin liikkeelle, Hyvönen arvioi viitaten siihen, että lentotoimintaa pyöritetään nyt yhdellä kiitoradalla yhdistyksen voimin.

Hän toivoo, että lentämisen ja asumisen yhteensovittamisesta päästäisiin vihdoin käymään asiallista keskustelua.

– Toistaiseksi päättäjät ovat vaan toistelleet vuosikymmeniä vanhoja kantoja. Tukholmassa uudelleenarviointi johti siihen, että Bromman lentoasema päätettiin säilyttää, Hyvönen toteaa.

– Herätkää nyt asioista päättävät ihmiset ja ottakaa järki käteen, vetoaa eräs kisassa äänestänyt.

Juttua korjattu 19.1. klo 10.15: Malmin lentoasema valittiin jo viime vuonna 2016 yhdeksi Euroopan uhanalaisimmista kulttuuriperintökohtaista, sitä ennen vuonna 2015 Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi. 

Näin äänestettiin

1. Malmin lentoasema ja sen ystävät 2 243 ääntä.

2. Myllypuron leipäjonoa pyörittävä Sinikka Backman 262 ääntä.

3. Facebookin Hätäkalja-ryhmä 177 ääntä.

4. Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo 168 ääntä.

5. Hävikkiruokaravintola Loop 78 ääntä.

Ehdokkaina olivat myös Jasper Pääkkönen, Alma, Paperi T, Helsingin joulukadut ja keskustan jouluvaloalue, Allas Sea Pool ja Vallisaari.

Ääniä ehdokaslistan ulkopuolelta saivat myös muun muassa Heikki Hursti, Vartiosaari ja Keskuspuistoryhmä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Yllättäjä jyrää tässä kisassa – vielä ehdit äänestää!11.1.2017 18.45
Äänistä murskaenemmistö: K-kaupan Anna valittiin Vuoden helsinkiläiseksi13.1.2016 10.00
Malmin kenttää puolustaa joukko julkkiksia – "Maailmalla kuljetaan täysin eri suuntaan kuin Suomessa"3.10.2016 12.08
Museovirasto valitti oikeuteen: "Malmin kentälle sama ratkaisu kuin Berliinin Tempelhofille"29.11.2016 13.56
Mistä väliaikaista toimintaa Malmin lentokentälle? – Helsinki etsii nyt vuokralaisia12.9.2016 13.30

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Klikkaa uusin lehti!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu