Puheenaihe

Vanhemmat hämmästyivät: Osa leikkipuistosta aidattiin yksityiselle päiväkodille

Lauriinniityn leikkipuisto sijaitsee Lassilassa. Osa puistosta on aidattu yksityisen päiväkodin käyttöön.

Helsingin Lassilassa sijaitsevan Laurinniityn leikkipuiston uudet järjestelyt ihmetyttävät vanhempia.

Äidit kertovat havahtuneensa yllättäen siihen, että osa leikkipuistosta on aidattu ja aidatun alueen käyttö on kielletty osan päivästä. Esimerkiksi kiipeilyteline liukumäkineen sijaitsee aitauksen sisäpuolella.

Asiaa on päivitelty pitkässä keskustelussa sosiaalisessa mediassa.

– Kyseessä on yleinen, kaikille tarkoitettu leikkipuisto, jota käyttävät monet lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat, kommentoi yksi keskustelijoista Facebookin Haagan ilmoitustaulu -ryhmässä.

Järjestelyiden taustalla on Helsingin kaupungin rakennusviraston ja päiväkoti Touhulan tekemä käyttöoikeussopimus. Sopimuksen mukaan yksityinen liikuntapäiväkoti saa käyttää Laurinniityn leikkipaikkaa, aidata alueen ja sijoittaa sinne uusia leikkivälineitä.

Aidattu alue on vain päiväkodin käytössä arkisin kello 9–11 ja 15–17.

Touhulan päiväkoti toimii Leiviskätiellä aiemmin seurakunnan käytössä olleessa entisessä kerhotilassa.

Rakennusviraston puistovastaava Pekka Engblom painottaa, että Helsingissä on tehty päiväkotien kanssa kymmeniä vastaavia sopimuksia.

– Etenkin kantakaupungin alueella on hyvin tavanomaista, että päiväkodilla ei ole omaa pihaa. Tällöin päiväkoti ulkoilee yleisessä puistossa ja asiasta tehdään käyttöoikeussopimus, hän selventää.

Näin on menetelty esimerkiksi Eirassa, Punavuoressa ja Kaartinkaupungissa kerrostalojen kivijaloissa sijaitsevien päiväkotien kanssa. Sen sijaan Helsingin lähiöissä käytäntö ei vielä ole yhtä yleinen.

– Tällaisissa tapauksissa päiväkoti käyttää puistoa tiettyinä kellonaikoina päivässä. Tämä on ihan tavallinen käytäntö.

Engblomin mukaan ilman sovittua ja tarkastettua ulkoilujärjestelyä päiväkoti ei olisi voinut aloittaa toimintaansa ollenkaan.

– Alue on kuitenkin suurimman osan päivästä, kaikki viikonloput ja päiväkodin loma-ajat kaikkien vapaasti käytettävissä, hän muistuttaa.

Tietyn leikkipuiston osan aitaamista puoltaa myös se, että hoitolasten valvonta on helpompaa. 

Puistovastaava kuitenkin myöntää, että asiasta olisi voinut tiedottaa paremmin. Nyt aidat ilmestyivät leikkipuistoon yllättäen.

Touhulan ja rakennusviraston välinen sopimus on voimassa toistaiseksi. Käyttöoikeudesta ei peritä rahaa.

Alueelle on nyt pystytetty väliaikainen aita. Päiväkoti rakentaa alueelle kustannuksellaan pysyvän aidan, kun olosuhteet mahdollistavat kaivuutyöt.

Vanhemmat puolestaan kertovat tehneensä aloitteen siitä, että puistoa pilkkovan aitauksen sijaan koko puisto ympäröitäisiin aidalla. Aloitetta perustellaan muun muassa tasa-arvoisuudella ja kaikkien turvallisuudessa.

Aloitteeseen kerätään nimiä Laurinniityn leikkipuistossa torstaina aamupäivällä. Myöhemmin se toimitetaan asiasta vastaaville kaupungin edustajille. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu