Makumaailma

Huippukokit tulevat taas Kansalaistorille – Taste of Helsingissä mukana 10 ravintolaa

Ville Ruuda kiikutti kinkkua siivutettavaksi Toscaninin parasa-bruscettaan kesällä 2013. Taste of Helsingissä kukin ravintola esittelee omaa makumaailmaansa.

Marketta Karjalainen

Suomen merkittävin ruokafestivaali Taste of Helsinki kokoaa Suomen parhaat maut ja keittiöt Helsingin Kansalaistorin puistoon 15.–18. kesäkuuta. Tapahtumassa on mukana kymmenen gourmetravintolaa. Niiden makuja täydentävät juomatalot.

Osallistumisestaan riensi jo tammikuussa kertomaan 80-vuotisjuhliaan viettävä Savoy. Klassikkoravintola jalkautuu kansan pariin ja on mukana ensimmäistä kertaa Taste of Helsinki -tapahtumassa, jossa fine dining -kokit esittelevät taitojaan telttakeittiöissä.

Muut osanottajat paljastetaan ensi viikolla.

Ravintoloille tapahtuma on hyvä näytönpaikka.

– Tämä on vaikeaa, mutta hauskaa, vakuutti Filip Langhoff Helsingin Uutisille viime kesäkuussa.

Langhoff muistutti, että 26-paikkaisessa ravintola Askissa tarjoillaan joka ilta 17 ruokalajin menu. Taste of Helsingissä tavoitteena on neljän päivän aikana myydä yhteensä yli 6 000 annosta.

– Määrät ovat täällä ihan erilaiset. Tilasin tätä varten 200 kiloa lihaa, mikä riittäisi Askissa puoleksi vuodeksi, Langhoff kertoi.

Haastavista kokkausolosuhteista ja sään mukaan heilahtelevista kävijämääristä huolimatta ravintolat ovat joka vuosi lähteneet innolla mukaan.

– Kaskis oli kuulemma Taste of Helsinkiin nopeimmin suostunut ravintola. Kun Barry McNamara soitti, en miettinyt sekuntiakaan. Tottakai lähdimme, keittiömestari Erik Mansikka kertoi.

Niinpä ravintola Kaskis sulki ovensa Turussa koko viikonlopuksi ja matkasi Taste of Helsinkiin kesäkuussa 2015.

Raha ei ole se syy, miksi huippukokki huipputiimeineen tulee Kansalaistorille säiden armoille yhä uudestaan.

– Hyvä jos pääsemme plusmiinusnolla-tulokseen. Ei täällä yksikään keittiö tienaa valtavasti eikä järjestäjäkään rikastu. Järjestelyihin tarvitaan valtava määrä työtä, Langhoff arvioi.

Michelin-ravintola luotsaava Langhoff totesi, että Helsinkiin tarvitaan erilaisia ruokatapahtumia, eikä niitä synny jos ravintolat eivät lähde mukaan.

Ei täällä yksikään keittiö tienaa valtavasti eikä järjestäjäkään rikastu."

Moni ravintola on osallistunut tapahtumaan vuosien mittaan monta kertaa. Tältä näyttävät edellisvuosien kattaukset:

2016: Pastor, Sinne, Ask, Bistro O mat (Kirkkonummi), Muru, Kolmon3n, Toca, Hella & Huone (Tampere), Grön ja Ö (Tallinna).

2015: Bertha (Tampere), Bröd, Gastrobar Emo, Hoshito, Kaskis (Turku), Matti Jämsen Pop Up, Pastor, Ragu, Sinne ja Patrona.

2014: Ask, Demo, Farang, Gastrobar Emo, Juuri keittiö & baari, Hodari & Hummeri, Postres ja Sami Tallbergin pop-up, Ravinteli Bertha (Tampere), Bistro O (Kirkkonummi) ja Smakbyn (Kastelholma).

2013: Aito, Ask, Bistro o mat (Kirkkonummi), C (Tampere), Demo, Gaijin, Juuri, Luomo, Muru, Olo, Smör (Turku), Toscanini.

2012: Aito, Demo, Muru, Juuri, Carelia, Farang, C (Tampere), Smör (Turku), Bistro omat (Kirkkonummi), Toscanini.

– Ravintoloille tämä on ainutlaatuinen kesänavaus, erilaisen vierasryhmän kohtaaminen. Tämä on oman ravintolan ja ravintola-alan tunnetuksi tekemistä. Me tarjoamme mahdollisimman omannäköistä ruokaa: yksinkertaista ja hyvää. Aidossa ei harrasteta rakettitiedettä, vaan hyödynnetään hyviä suomalaisia raaka-aineita, kuvaili ravintoloitsija Tuomas Serkamo Helsingin Uutisille festivaalin alla kesällä 2013.

Festivaalin toivat Suomeen Barry ja Mira MacNamara. Suomen ja samalla pohjoismaiden ensimmäinen Taste of -tapahtuma järjestettiin Helsingissä kesäkuussa 2012.

– Olemme saaneet kävijöiltä mahtavaa palautetta. Meillä on paljon uusia kävijöitä joka vuosi ja toisaalta paljon niitä, jotka tulevat joka vuosi uudestaan. On ihanaa nähdä miten tapahtumasta on tullut jokavuotinen traditio niin monelle, he kertoivat Helsingin Uutisille lokakuussa 2016.

Rankkasateesta huolimatta tapahtuma keräsi 7 500 henkeä kesäkuussa 2016. Kauniilla säällä yleisöä on kertynyt jopa 11 000.

Festivaalia järjestävillä McNamaroilla on joka kesä ollut tarjota yleisölle jotain uutta. Fine dining on saanut rinnalleen katuruokaa ja kasvisherkkuja. Ravintoloita on kutsuttu mukaan Kalliosta ja Tallinnasta. Juomatarjontaa on kasvatettu viineistä pienpanimo-oluisiin ja erikoiskahveihin. Viime kesänä aukioloaikoja pidennettiin ja väkeä viihdytti elävä musiikki. Ohjelmassa on ollut muun muassa kokkausnäytöksiä ja Suomi–Ruotsi-kokkausmaaottelu.

Festivaaliruoka on saanut kehuja säässä kuin säässä. Keskimäärin kävijä syö kuusi maisteluannosta.

270 000 ruoka-annosta

Kulinaristisen elämyksen tarjoava festivaali, joka esittelee Suomen parhaita ravintoloita ja keittiömestareita.

Järjestetty vuodesta 2012 kesäkuussa Kansalaistorin puistossa Musiikkitalon ja Kiasman vieressä.

Kävijöitä 7 500 – 11 000/ vuosi, yhteensä noin 45 000.

Mukana on ollut jo 34 eri ravintolaa.

Annoksia myyty kaikkiaan noin 270 000.

Taste of -tapahtuma järjestetään myös muun muassa Lontoossa, Pariisissa, Sydneyssä ja Amsterdamissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Helsinki ei lämpene nimikkotapahtumalleen – Ruokafestivaalin tulevaisuus uhattuna30.10.2016 19.10
Rankkasade iski ruokatapahtumaan – kuvat17.6.2016 16.26
Pop up -baarista se lähtee – Helsingin klassikkoravintolan synttärit kestävät koko vuoden30.1.2017 19.05
Tocalle huima menestys Taste of Helsingissä23.6.2016 10.20
Tätä on Taste of Helsinki: Kokit raatavat, kansa nauttii. Katso kuvakooste!12.6.2015 13.25
Taste of Helsinki tarjoilee ketunleipää, tuulihattuja, poltettua lohta9.6.2015 19.00
Taste of Helsinki -ravintolakattaus uudistui rajusti16.4.2015 12.07
Taste of Helsinki houkuttelee Bistro O matin Helsinkiin9.6.2014 07.00
Taste of Helsinki: 11 ravintolaa, 36 annosta - katso mitä!7.5.2014 15.34
Katuruokaa maistellaan nyt myös Taste of Helsingissä31.3.2014 12.16
Taste of Helsinkiin odotetaan 10 000 herkuttelijaa27.3.2014 10.54
Taste Of Helsinki avasi pirteästi - mukana erikoisuuksia Tampereelta14.6.2013 15.20
Kallion Kolmon3n haastaa fine dining -ravintolat kesätapahtumassa15.4.2016 18.33
Fine Dine -kokit pipertävät massoille Taste of Helsingissä4.6.2013 09.38

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu