Puheenaihe

Länsisataman liikenne uhkaa tukkeutua yhä pahemmin – näillä keinoilla pullonkaulat saataisiin auki

Länsisataman kautta kulkeva, kaiken aikaa kasvava autoliikenne ruuhkauttaa pahasti eteläistä Helsinkiä.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Helsingin Länsiterminaalin voimakkaasti kasvanut suosio on tuonut ongelmia kaupungin liikennesuunnittelulle. Vuodesta 2011 lähtien rekkaliikenne satamassa on kaksinkertaistunut ja matkustajamäärät paisuvat kaiken aikaa.

Helsinki–Tallinna-välillä pelkästään rekkaliikenne on kaksinkertaistunut ja viime vuonna sataman kautta kulki jo runsaat 230 000 rekkaa ja perävaunua.

Länsiterminaalia käyttää nyt 6,6 miljoonaa matkustajaa ja 1,3 miljoonaa ajoneuvoa vuodessa. Liikenne ruuhkautuu ajoittain pahasti.

Ongelmat ovat lähitulevaisuudessa aiempaa suurempia.Varustamot Eckerö Line ja Tallink Silja sekä Helsingin seudun kauppakamari kiirehtivät Länsisatamaan johtavan katuverkon kehittämistä.

– Kun Jätkäsaareen muuttaa uusia asukkaita ja matkustajaliikenne kasvaa, on edessä entistä pahempia ongelmia. Katuverkon liikennejärjestelyjä on parannettava nopeasti, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.

Perälän mielestä kaupungin pitäisi viipymättä selvittää ratkaisujen vaihtoehdot ja laskea hintalappu myös liikenteen ja viennin kasvulle. Hän kertoo näkemyksistään Kauppalehdessä.

Lisäksi Perälä on huolissaan suunnitelmista, jotka muuttaisivat Helsingin pääväylät bulevardeiksi.

– Se heikentäisi Länsisataman ja kahden muun vilkkaan sataman liikennettä huomattavasti. Nopeuksien pudotus ja valo-ohjatut risteykset leikkaisivat katujen välityskykyä jopa puoleen, mikä taas viivästyttäisi henkilö- ja tavaraliikennettä ja vaikeuttaisi matka-aikojen ennakoimista.

Toimiakseen edes teoriassa, bulevardeilla pitäisi kauppakamarin mielestä olla ruuhkamaksu, mikä hankaloittaisi asioita lisää.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Kaameat ruuhkat toistuvasti Etelä-Helsingissä ­– katso kuvista syy11.5.2016 10.27

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu