Puheenaihe

Pohjoisbaana poistaa pyöräilijöiden pullonkaulan

PYÖRÄILY Helsinki parantaa pyöräteiden verkostoa 8–12 miljoonalla eurolla vuodessa.

Pohjoisbaanan pätkä valmistuu vasta syksyllä, mutta rohkea kokeilija on jo selvittänyt itsensä työmaa-aitojen läpi.

Päivi Tuovinen

Pasilan ja Käpylän välillä radanvarressa on touhuttu pitkin talvea. Tekeillä on pyörätieverkoston Pohjoisbaana.

– Rakentuva vaihe poistaa pullonkaulaosuuden, sillä nykyisin pyöräväylä kiemurtelee puistossa mäkistä maastoa ylös ja alas, liikenneinsinööri Teppo Pasanen kertoo.

Baanat ovat pyöräliikenteen laatukäytäviä, joiden tavoitteena on tehdä pyöräilystä sujuvampi ja houkuttelevampi vaihtoehto myös entistä pidemmille matkoille.

Pasilan ja Käpylän väli valmistuu tulevana syksynä. Osuus on 1,6 kilometriä pitkä. Pohjoisbaanan leveys on neljä metriä ja jalkakäytävän leveys kaksi metriä lukuun ottamatta kallioleikkauskohtia, joissa se on reilu metri.

Pyörätie päällystetään punaisella asfaltilla. Kulkuyhteys valaistaan tehokkailla ledvalaisimilla.

Kun reitillä viime kesänä kulki noin tuhat pyöräilijää vuorokaudessa, vuonna 2025 käyttäjiä arvioidaan olevan tuplasti enemmän.

Pohjoisbaanan on kaavailtu kulkevan radanvartta pitkin aina Keravalle asti.

Pohjoisbaanan muita parannushankkeita ei ole vielä suunniteltu tarkemmin. Suunnittelua jatketaan seuraavaksi Kaisaniemenpuiston osalta.

– Raide-Jokerin yhteydessä on suunniteltu Oulunkylän aseman tienoota ja pätkä rakentuisi sen yhteydessä. Pasilassa alueen rakentuminen vaikuttaa myös baanajärjestelyihin, Pasanen sanoo.

– Tänä vuonna työn alla on myös Vuosaarenbaana. Kun Vuosaaren siltaa remontoidaan, rakennetaan samalla uusi pyöräilyn ja jalankulun silta.

Kaupunki panostaa vahvasti pyöräilyyn. Sen edistämiseen on varattu ensi vuonna 8,3 miljoonaa euroa.

Siitä summa kasvaa vuosittain niin, että vuodesta 2025 eteenpäin investoinnit ovat 12 miljoonaa euroa vuodessa.

Pasilan–Käpylän baanan kustannusarvio on 5,8 miljoonaa euroa.

Baanaverkko helpottaa pyöräilyä

Helsinkiin on suunniteltu koko kaupungin kattava baanaverkko, joka muodostuu 22 erinimisestä baanasta.

Baanat ovat lähtökohtaisesti kaksisuuntaisia pyöräteitä, jotka erotetaan selkeästi muusta liikenteestä.

Baanojen laatu koostuu suoruudesta, tasaisuudesta, leveydestä, verkoston jatkuvuudesta, pintamateriaaleista, valaistuksesta, talvihoidon luotettavuudesta, opastuksesta ja brändistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu