Makumaailma

Vegaanikioski selvisi remontista täysin ilman lainarahaa – Jänö avaa vapuksi

Remontti on viimeistelyä vaille valmis. Jänö avaa ovensa lauantaina.

Marketta Karjalainen

Jänö avaa luukkunsa lauantaina uudistuneen keittiön ja ruokalistan voimin. Remontissa lippakioskiin rakennettiin kunnon keittiö, joten nyt valikoimassa ovat mukana myös hampurilaiset ja makkaraperunat. Vanha suosikki nyhtökaurapita on säilytetty listalla.

Vegaaneilla menee niin hyvin, että vanhan lippakioskin isosta remontista selvittiin ilman lainarahaa.

– Kioski tuotti voittoa viime syksynä ja muuten olemme pystyneet etenemään jäsenten rahoituksen voimin, kertoo Joonas Pekkanen.

Nyt päästään oikeasti kokkaamaan."

Ravintolateknisesti remontti oli Pekkasen mukaan täysmuutos.

– Nyt on kunnon keittimet ja päästään oikeasti kokkaamaan, Pekkanen toteaa.

Nimensä mukaisesti vegaaninen lippakioski myy vain vegaanista ruokaa. Viime syksynä asiakkaita ehti käydä jo tuhansia.

– Hyvin tämä varmaan lähtee taas pyörimään. Lähialueella on paljon asukkaita, työntekijöitä ja turisteja. Innokkaimmat vegaanit tulevat Jänöön kauempaakin, Pekkanen kertoo.

Lippakioski myy vain vegaanista ruokaa."

Helsingin kaupunki myi viime kesäkuussa viisi lippakioskia. Idea vegaanikioskista syntyi Facebookin Sipsikaljavegaanit-ryhmässä. Vegaaninen lippakioski -osuuskunta tarjosi 30 020 euroa ja voitti huutokaupan Museokadun kioskista. Varoja kerättiin joukkorahoituskampanjalla.

Bottan, Jaskan grillin ja Kansallismuseon naapurissa sijaitseva lautaseinäinen pikkutalo oli ollut vuosia tyhjillään ennen kuin osuuskunta osti sen.

Lippakioskin avajaisia vietettiin 18. elokuuta. Pop up -startin jälkeen Jänö sulki ovensa lokakuussa ja kioskissa tehtiin iso remontti, jonka jälkeen kioski voi olla avoinna ympäri vuoden.

Vegaaninen lippakioski Jänö, Museokatu 12. Avoinna 29.4. lähtien joka päivä. Vappuviikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina kello 11–05, maanantaina 11–21.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Meno muuttuu yhä vegaanimmaksi – jopa lihatalo ryhtyi tekemään kasviseineksiä5.2.2017 18.15
Erityisruokavalioiset ja vegaanit saavat yhteiset messut16.3.2017 19.20
Vegaanibuumi saavutti myös hotellit15.3.2017 10.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu