Puheenaihe

Havainnekuva: Helsinki jäisi kakkoseksi – Tampereen keskustaan on nousemassa jättimäinen monitoimihalli

Tältä Tampereen Areena näyttää arkkitehdin havainnekuvassa.

SRV / Studio Libeskind

Tampereelle suunnitellusta uudesta urheilu- ja tapahtuma-areenasta on tulossa Suomen suurin.

Areena-hankkeesta rakentamisesta vastaava rakennusyhtiö SRV kertoi torstaina, että Areenan suunnitelmaa on kasvatettu projektin edetessä.

Uuteen Areenaan on määrä mahtua urheilutapahtumissa 13 000 katsojaa ja muissa tapahtumissa jopa yli 15 000 katsojaa.

Helsingin Hartwall Arena ilmoittaa katsojamääräkseen jääkiekko-otteluissa 13 400 ja muissa tapahtumissa 15 550.

Asiasta kertoo kaupunkilehti Tamperelainen.

Uudessa Areenassa ovat mukana SRV, LähiTapiola-ryhmä ja OP Ryhmän vakuutus- ja eläkeyhteisöt tasaosuuksin. Tavoitteena on, että sijoittajaryhmä yhdessä Tampereen kaupungin kanssa muodostaa areenakonsortion, joka rakennuttaa monitoimiareenan ja harjoitushallin.

Varsinaista rakentamispäätöstä ei ole vielä tehty.

Suunnitelman mukaan Areena on nousemassa kaupungin keskustaan, ratapihan päälle ensin rakennettavalle kannelle. Samalle alueelle on suunniteltu useita tornitaloja, hotellia ja toimistoja sekä jopa tuhatta uutta asuntoa.

Kokonaisuuteen kuuluu myös kuuden asuinkerrostalon rakennuttaminen Ranta-Tampellaan.

Hankkeen kokonaisarvo sisältäen monitoimiareenan, kannen asuintornit, toimisto- ja liiketilat, hotellin sekä Ranta-Tampellan asuintalot, on yhteensä yli 500 miljoonaa euroa.

Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt on tavoitteena aloittaa jo vuoden 2017 aikana. Suunnitelman mukaan koko kokonaisuus olisi valmis 2023.

Mitä kaikkea Tampereella nyt suunnitellaan? Lue vaikuttajien kommentit

EDIT 12.5. kello 16.25: Tarkennettu Hartwall Arenan nykyistä kapasiteettia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu