Paikalliset

Huumeseminaarissa pohdittiin käyttäjähuoneita

Suomessa on pystytty ehkäisemään huumeiden käytöstä käyttäjille itselleen ja ympäristölle koituvia ongelmia. Haittoja vähentävän päihdetyön tuloksena vaarallisten tartuntatautien leviämistä on saatu ehkäistyä.

Huumeiden käytöstä aiheutuvien haittojen vähentämisestä tulisi keskustella kuitenkin nykyistä avoimemmin ja käyttäjälähtöisemmin. Alan asiantuntijat ja käyttäjien edustajat kokoontuivat tiistaina Helsingin Diakonissalaitoksen ja A-klinikkasäätiön järjestämään seminaariin, jossa uskallettiin puhua jopa käyttäjähuoneista. 

Ympäri Eurooppaa löytyy jo lähes sata pistoshuonetta, jotka eri maat ovat hyväksyneet ongelmakäyttäytymisen, huumekuolemien ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi.

Päihdepalvelukeskusten yhteyteen perustetut käyttäjähuoneet ovat sosiaali- ja terveysviranomaisten valvomia tiloja, joissa hygienia, terveysneuvonta, hoitoon ohjaus ja turvalliset olosuhteet taataan.

Käyttäjähuoneiden perustamisesta Suomeen esitettiin sekä kriittisiä että puoltavia asiantuntijapuheenvuoroja.

Kriittisen näkökannan mukaan kovien huumeiden suonensisäinen käyttö ei ole Suomessa vielä riittävän näkyvä sosiaalinen ongelma. Sen kontrolloidulla käytöllä ei olisi suurta vaikutusta akuutteihin myrkytyskuolemiin, jotka Suomessa pääosin johtuvat buprenorfiinin, rauhoittavien lääkkeiden ja alkoholin yhteiskäytöstä.

Katupistämistä näkee kuitenkin jo Helsingin kaduilla ja suojaisista porraskäytävistä ja porttikongeista on joillakin alueilla tullut julkisia pistospaikkoja. Ympäristötyön tehtävä on lieventää kaupunkilaisten pelkoja ja vahvistaa viihtyvyyttä ja turvallisuutta.

– Mikäli ihmiset joutuvat varomaan työ- tai päiväkotimatkallaan astumasta huumeidenkäyttövälineisiin, he saattavat jo toivoa erillisiä pistostiloja, kommenttipuheenvuorossa todettiin.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu