Puheenaihe

Raivoava pomo aiheutti kiusaamisongelman Helsingin kaupungilla – Sinnemäki: Henkilö saa jatkaa tehtävässään

Anni Sinnemäki on perehtynyt tapaukseen kahden vuoden aikana, mutta ongelmia Helsingin kaupungin virastossa yritettiin ratkoa jo ennen sitä.

Anna Salmisalo

Helsingin kaupungin virastossa on paljastunut vakava työpaikkakiusaamisongelma. Asiasta on Helsingin Sanomille kertonut viraston kuusi entistä työntekijää. Kaupungilla vuosikymmeniä työskennelleen entisen työntekijän mukaan kiusaaminen on jatkunut jo lähes 20 vuoden ajan. Virastoa johtanut virkamies on muun muassa saanut raivokohtauksia ja sekä nöyryyttänyt alaisiaan. Pomon käytöksessä on ollut hyvin erikoisia piirteitä.

Eräs haastateltava kertoo HS:ssä, kuinka esimies alkoi erään palaverin aluksi paukuttaa työpöytänsä laatikoita kovaäänisesti edes takaisin juuri kun muiden piti esittää oma asiansa. Kokous päättyi siihen ja osallistujat hiipivät ulos.

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki ei maanantaina halunnut paljastaa Helsingin Uutisille, mikä hänen alaisuudessaan olevista virastoista on kyseessä.

Sinnemäki tuntee asiaa kahden ja puolen vuoden ajalta, mutta ongelmia on yritetty ratkoa jo aiemminkin.

Kyseinen esimies saa jatkaa tehtävässään eikä hänen siirtämistään toisiin tehtäviin ole harkittu.

– Olemme lähteneet siitä, että tärkeää on ratkoa koko työyhteisön tilannetta pitkäjänteisesti. Tänä aikana henkilöstön arviot työilmapiiristä ja johtamisesta ovat parantuneet, vaikka kaikkia ongelmia ei ole vielä saatukaan ratkaistua, Sinnemäki kertoo.

Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan Sinnemäen toimialaan kuuluvat virastot ovat asuntotuotantotoimisto ATT, kaupunkisuunnitteluvirasto, kiinteistövirasto ja rakennusvalvontavirasto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Älä alistu kiusaajallesi ─ työpaikkakiusaajan ura katkeaa kuudella keinolla28.11.2016 18.53
Kiusattu kertoo: Näin työpaikkakiusaajat lopulta voittivat8.3.2015 18.03
Opetustoimen johtaja it-korruptiosta: "Käsittämätöntä, että laiterekisteriä ei ollut"31.3.2017 19.40
Turvallisuuspäällikkö irtisanottiin opetusvirastosta – lisäksi kolmelle potkut ja kolmelle varoitus21.3.2017 10.25
Opetusviraston tietotekniikan epäselvyydet laajenivat – Kymmenellä ollut työhön liittymättömiä laitteita7.3.2017 15.23

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat