Puheenaihe

Neuvoloita lakkautetaan Helsingissä – tilalle isoja perhekeskuksia ja kotikäyntejä

PALVELUT Itäkeskuksen perhekeskus löysi tilat vanhalta poliisiasemalta. Tarkoituksena on tarjota kaikki idän alueen lapsiperheiden palvelut saman katon alta. Kivikon, Myllypuron ja Kontulat neuvolat suljetaan.

Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Maarit Sulavuori on innoissaan Helsingin ensimmäisen perhekeskuksen avaamisesta Itäkeskukseen entisen poliilaitoksen tiloihin. -Odotamme avaamista todella innolla.

Sanna Jompero

Helsingin ensimmäinen perhekeskus avataan reilun viikon kuluttua Itäkeskukseen.

Kyseessä on uusi idän lapsiperheiden palveluiden keskittymä ja samalla Suomen suurin perhekeskus.

Keskukseen kootaan saman katon alle kaikki lapsiperheiden palvelut kuten äitiys- ja neuvolatoiminta, lastensuojelu, suunterveydenhuolto, lapsiperheiden kotipalvelu sekä vammaisten palveluita.

– Aikaisemmin ongelma oli, että asiakkaan tarvitessa useita palveluita, hän saattoi niin sanotusti hukkua matkalla, koska asiakkaan oli siirryttävä toiseen palveluun ja toiseen pisteeseen. Nyt saamme tarvittavan yhteistyökumppanin heti mukaan ja asiakas saa kontaktin samasta paikasta, toteaa perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Maarit Sulavuori.

Arviolta 10–15 prosenttia Itäkadun perhekeskuksen väestöpohjasta tarvitsee Sulavuoren arvioin mukaan muitakin kuin neuvolapalveluita.

Itäkadun perhekeskuksen alueen alle 18-vuotiaiden määrä on noin 22 000. Odottavien äitien määrästä ei ole tilastotietoa.

Suurimmalle osalle lapsiperheistä riittää jatkossakin pelkät neuvolapalvelut.

Keskuksen tarkoituksena on kuitenkin saada erilaisia tukitoimia tarvitsevia perheitä mahdollisimman hyvin palveluiden piiriin.

– Kyllä tässä on ajateltu nimenomaan myös syrjäytymisvaarassa olevia perheitä, Sulavuori myöntää.

Perhekeskuksen aulassa asiakas kirjautuu kela-, henkilö- tai ajokortilla toiminnanohjausjärjestelmään, joka kertoo, mihin kerrokseen, huoneeseen ja kenelle aika on varattu.

Kyllä tässä on ajateltu nimenomaan myös syrjäytymisvaarassa olevia perheitä."

Uusi perhekeskus on iso lapsiperheiden palveluiden keskus, jossa työskentelee yhteensä 33 terveydenhoitajaa. Yhteensä keskuksessa työskentelevien ammattilaisten määrä on 150.

Itäkeskukseen on haettu mallia muista Pohjoismaista ja Hollannista sekä tutustuttu Oulun malliin.

Keskuksen avaamisen myötä Kivikon, Kontulan ja Myllypuron neuvoloiden toiminta loppuu.

Tämä tarkoittaa joiden perheiden osalta sitä, että matka neuvolaan pitenee. Tarkoituksena onkin tuoda neuvolan menettäneille alueille alle 1–vuotiaiden lähineuvolapalveluita sekä lisätä kotikäyntejä.

– Vanhempi saattaa olla väsynyt tai perheissä on vaikkapa monta lasta, Sulavuori perustelee tarvetta kotikäynneille.

Perhepalveluiden johtaja Hanna Viitala vahvistaa, että perheiden tukeminen on keskuksen yksi päätehtävistä.

– Jatkossa luvassa on enemmän koteihin jalkautumista ja digitalisaation mahdollistamia palveluiden lisäämistä.

Helsingin ensimmäisen perhekeskuksen perustaminen nimenomaan itään valikoitui Sulavuoren mukaan puhtaasti sopivien tilojen löytymisellä.

Itäkeskuksesta vapautui tiloja monessa kerroksessa, kun poliisi keskitti toimintojaan muutamia vuosia sitten Malmille.

Sopivien tilojen löytyminen määrittelee jatkossakin hyvin pitkälti sen, minne uusia perhekeskuksia tullaan perustamaan.

Yksi keskuksen uudistuksista tulee olemaan neuvoloiden ilta-ajat.

Jatkossa neuvolaan voi varata ajan myös illaksi, sillä neuvolat ovat auki arkisin kello 7–20. Kokemuksia pidennettyihin neuvola-aukioloihin haetaan Vuosaaresta, jossa ilta-ajat otettiin kokeilumielessä käyttöön viime vuoden lopulla.

– Vuosaaresta saamme tietoa siitä, kuinka paljon neuvoloiden asiakkaat haluavat ilta-aikoja, Sulavuori kertoo.

Neljässä kerroksessa toimivan perhekeskuksen sisääntulokerroksessa on "asiakkaiden olohuone", jonne kuka tahansa voi tulla.

Olohuone tulee Sulavuoren mukaan olemaan myös lapsiperheiden arkea tukevien järjestöjen kohtauspaikka. Järjestöt tulevat tarjoamaan olohuoneessa palveluitaan. Keskus on jo tähän mennessä saanut Sulavuoren mukaan yhteydenottoja useilta kymmeniltä järjestöiltä.

Lue myös: Sote-lautakunnan jäsen: Kalliosta itään ei voi olla vain kaksi neuvolaa

Helsingin ensimmäinen ja Suomen suurin

Itäkadun perhekeskus avataan 12. kesäkuuta Itäkeskuksessa.

Keskus toimii entisen poliisiaseman tiloissa osoitteessa Tallinnanaukio 1.

Saman katon alle keskitetään kaikki lapsiperheille tarjotut palvelut.

Keskus on Suomen suurin.

Jatkossa asiakas varaa ajan esimerkiksi neuvollaan kuten tähänkin asti.

Puhelinnumerot eivät muutu.

Keskuksen avaaminen on osa Helsingin uudistuvia sosiaali- ja terveyspalveluita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Sote-lautakunnan jäsen: "Kalliosta itään ei voi olla vain kaksi neuvolaa"31.5.2017 20.05
Neuvolat julistettiin "somevapaaksi alueeksi" – vanhemmat närkästyivät somessa29.1.2017 16.00
1-vuotias voi oppia kuivaksi yhdessä päivässä – Professori: Neuvoloissa viljelty väite on ”taikauskoa”10.5.2017 08.43
Neuvola tulee päiväkotiin yhä useammalle16.11.2016 17.15
"Jos vanhempi tulee neuvolaan puhelin kädessä, siihen puututaan" – Älylaitteet herättävät myös huolta5.11.2016 19.10
Lihavuus ja pelko odottavien äitien taakkana – uudesta neuvolakokeilusta toivotaan apua Espoossa18.12.2016 14.45
Neuvolamatka pitenee kilometritolkulla – ”Aivan kauheaa”10.5.2014 07.00
Ylipainoisia äitejä tavataan neuvolassa viikoittain – "Sixpack-selfiet ääripään ilmiö"26.4.2016 20.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu