Puheenaihe

Helsinki-päivä huipentui klassikkohahmojen valintaan – Tässä ovat Stadin Friidu ja Stadin Kundi 2017

Kirjailija Pirkko Saisio valittiin maanantaina Stadin Friiduksi 2017.

Laura Malmivaara / Arkisto

Stadin Slangi ry on valinnut Stadin Friiduksi kirjailija Pirkko Saision ja Stadin Kundiksi muusikko Reiska Laineen. Nimitykset julkistettiin tänään Helsinki-päivänä hieman ennen puoltapäivää Espan lavalla.

Pirkko Saisio, 68, on syntyperäinen stadilainen kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä. Hänellä on laaja kirjallinen tuotanto ja hän on kirjoittanut romaanien lisäksi näytelmiä, käsikirjoituksia elokuviin ja televisioon, pienoismusikaaleja, librettoja, laulujen sanoituksia ja suomennoksia. 

Friidu on ohjannut myös monet kirjoittamistaan näytelmistä ja näytellyt itsekin teatterissa ja elokuvissa.

Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijäntutkinnon vuonna 1975. Hän toimi Teatteri-korkeakoulun dramaturgian professorina vuosina 1997–2001.

Kirjailijan esikoisteos Elämänmeno ilmestyi 1975.

Pirkko Saisiolle on myönnetty J.H. Erkon palkinto kirjasta Elämänmeno, Valtion kirjallisuuspalkinto, Finlandia-palkinto, Pro Finlandia -mitali ja Aleksis Kiven palkinto. 

Stadin Kundi on tänä vuonna on muusikko Reiska Laine, 70. Hän on syntyperäinen stadilainen  jazzrumpali, säveltäjä, järjestöaktiivi ja entinen kansanedustaja. 

Laine on ainoa suomalaismuusikko, joka on esiintynyt Pori Jazz -festivaalilla joka vuosi sen perustamisesta, vuodesta 1966 lähtien. Vuonna 1981 Laine palkittiin Yrjö-palkinnolla. 

Lisäksi Laine on soittanut ja esiintynyt cameo-rooleissa useissa elokuvissa ja TV-sarjoissa. 

Laine toimi kansanedustajana vuosina 1996–1998. Lisäksi hän on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1997–2004. 

Valinnat tehnyt Stadin Slangi ry on Suomen suurin kotiseutuyhdistys, jonka yhtenä tärkeänä perinteenä jo yli 20 vuoden ajan on ollut nimetä Stadin Kundi ja Friidu.

Varsinaisia kriteereitä ei ole koskaan määritelty, vaan kukin hallitus luo määritelmät ihan itse. Tästä johtuen valittujen kirjo on ollut vuosien saatossa laaja ja monipuolinen.

Esimerkkeinä kaikkien aikojen ekat Kundi ja Friidu, Kari Rahkamo ja Eva-Riitta Siitonen tai viime vuoden kaikille tutut Pekka Sauri ja Leena Uotila.

 

Lisää aiheesta: 

Saisio Ylelle: Homoja enemmän kuin suomenruotsalaisia21.2.2013 12.40
Suomalainen rumpalilegenda Reiska Laine kansien väliin – ihan helpolla mies ei sinne mahdu30.4.2017 18.15

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu