Minne mennä

Suomen ensimmäinen kirsikankukkakuningatar valitaan – edustaa kahden vuoden ajan

Hanami on merkittävä juhla japanilaisille. Kuva tämän kevään Roihuvuoren juhlasta.

Iiro Kaukiainen

Roihuvuoressa järjestetään tiistaina 4. heinäkuuta kello 14.30–15.30 kirsikkapuiden istutusseremonia.

Kirsikkapuistoon istutetaan Japanin Suomelle itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lahjoittamat kymmenen kirsikkapuuta. Puut istuttaa japanilainen Sakura-säätiö.

Tapahtumassa tervehdyksensä esittävät muun muassa Suomi 100 -suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi sekä Japanin suurlähetystön ja Roihuvuoren kaupunginosan edustajat.

Paikalla on luvattu lisäksi olevan Suomen ensimmäinen kirsikankukkakuningatar, jonka haku alkoi Roihuvuoren hanamijuhlassa keväänä.

Otto-Ville Mikkelä Roihuvuori-seurasta kertoo, että kirsikankukkakuningattaren hakuaika päättyi tällä viikolla ja valinta on tarkoitus tehdä ennen tiistan seremoniaa. Haasteita on aikataulullisesti tuottanut se, että kuningattaren valintaan osallistuu niin moni taho.

Kirsikankukkakuningatar edustaa Suomea vuoden 2019 hanamiin saakka. Hänen tulee olla muun muassa kiinnostunut toimimaan kulttuurilähettiläänä Suomen ja Japanin välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Kylmyys lykkää kirsikankukkien hanami-juhlaa Helsingissä8.5.2017 14.56
Japanilaiset miekkailulajit esittäytyvät Roihuvuoren hanami-juhlassa 13.5.2016 14.04
Japanilaisturistien suosikkikohde löytyy Itä-Helsingistä – video opastaa reitin11.11.2015 18.20
Japanista Suomeen matkaavia muumi-faneja kiinnostaa ihan kaikki – jopa perinteinen pulla27.2.2017 06.05
Kirsikkapuiden kukinta alkamassa – supersuosittu juhla järjestetään pian6.5.2016 15.06
Japanilaiskokeilu tuottaa tuoretta ruokaa klassikkoravintolaan20.12.2016 10.48
Japanilainen kisavieras haaveili matkasta Lahden MM-kisoihin jo lapsena: "Tämä on mahtava kaupunki!"27.2.2017 20.08

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu