Puheenaihe

Viikonloppuna alkaa vihdoin mansikkaruletti – Uudenmaan marjasato viivästyi pari viikkoa

Puutarhamansikat alkavat olla Uudellamaalla kypsiä aivan lähipäivinä. – Kuvassa marjanpoimintaa kesällä 2012.

Jonna Hovi-Horkan / arkisto

Vaikka viileät säät ovat piinanneet pitkin alkukesää, sysäsivät viime viikonlopun aurinkoiset ja lämpimät säät mansikan kypsymisen vauhtiin. Mansikan päälajikkeiden poiminta on alkanut jo Lounais-Suomessa ja lähipäivinä Etelä-Suomen rannikkoalueella.

Ensi viikolla poimitaan jo koko Etelä-Suomessa ja Keski-Suomen lämpimillä paikolla. Alueelliset erot ovat tänä vuonna säiden takia jonkin verran aiempaa suuremmat.

Päälajike Polkan poiminta päästiin aloittamaan Etelä-Suomessa vajaat pari viikkoa normaalia vuotta myöhemmin, muualla maassa ero normaalivuoteen on vielä suurempi. Maan sisäiset erot ovat siis jopa yli kolme viikkoa.

Pohjois-Suomessa mansikan kypsymistä joudutaan odottamaan hiukan kärsivällisemmin kuin muualla maassa.

Lue tästä, millainen mansikkasato Suomeen on tulossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu