Puheenaihe

Suomeen saapuu jättimäärä scifi- ja fantasiafaneja ympäri maailmaa – "Jo lippujen hinta kertoo, että tämä on iso juttu"

Laura Sirolan steampunk-henkinen samuraihahmo on Valkoinen Lotus, palkkasoturiryhmän jäsen.

Johanna Erjonsalo

Harmaana maanantaina otaniemeläinen Laura Sirola on silmälasipäinen koodariopiskelija, jonka "hiukset ovat suorat eivätkä kovin ihmeelliset". Elokuun toisena keskiviikkona Sirola muuttuu: hän riisuu silmälasinsa, istuttaa päähänsä pikimustan peruukin, pukee ylleen itse kootun samuraiasun ja näyttäytyy upeana yhdysvaltalaisten, brittien, japanilaisten ja ties kenen edessä Worldconissa.

Elokuussa Messukeskuksessa järjestettävä scifi- ja fantasiatapahtuma Worldcon imee itseensä koko maailman harrastajien huomion. Tapahtumaan odotetaan noin 5 000 kävijää, ja tähän mennessä myydyistä lipuista vain noin kolmasosa on myyty suomalaisille.

– Hienoa päästä näkemään näin valtava ja kansainvälinen tapahtuma, ja ylipäätään on tosi siistiä, että tämä on saatu Suomeen. Tapahtumaan tulee todella paljon kirjailijoita ja muita tunnettuja vieraita. Jo lippujen hinta kertoo, että tämä on iso juttu, hehkuttaa Sirola.

Sirola on pitkän linjan Pokémon-keräilijä, larppaaja ja mangan ja fantasian suurkuluttaja. Mittavan määrän fanitapahtumia kiertäneellä Sirolalla ei ole kuitenkaan aiemmin ollut järkevää mahdollisuutta osallistua Worldconiin, sillä tapahtumat ovat useimmiten Euroopan ulkopuolella. Tapahtuma on järjestetty Iso-Britanniassa seitsemän kertaa, Hollannissa ja silloisessa Länsi-Saksassa kerran.

Erityinen tapahtuma vaatii erityiset asut. Sirola kaavailee pukeutuvansa yhtenä päivänä haltiamaisesti, toisena steampunk-tyyliin, kolmantena fantasiamekkoon ja niin edelleen.

– Minulla on kaapissa ainakin haltiavaatteita ja steampunk-juttuja sen verran paljon, että niistä saa yleensä jonkun kombinaation, mitä en ole vielä kokeillut. Voi olla, että jonain päivänä tulee valittua jonkin vanhan larppihahmon propit, Sirola kertoo.

– Con-tapahtumissa ihmiset ovat hirveän kivoja, haluavat ottaa kuvia ja kyselevät, mistä asut ovat peräisin. Käsityön määrä tapahtumissa on ihan uskomaton.

Helsinkiläinen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Apila Miettinen lähtee Worldconiin sekä myymään omia tuotoksiaan että kokemaan tapahtuman.

Miettisen mukaan Suomen coneissa jopa puolet tapahtuman osallistujista pukeutuu pitkään harkittuun ja osin itse tehtyyn rooliasuun, jonka päälle laittaminen kestää usein tunteja. Miettinen itse suosii usein turkoosia väriä ja ihomaalia. Kuten moni muukin, Miettinen aikoo tietysti valmistella joka päivälle eri asun.

– Siskoni sanoi, että näytän Stranger Things -sarjan Eleveniltä, joten taidan mennä sillä. Toisena päivänä pukeudun drag-vaikutteiseen asuun ja käytän kunnolla meikkiä, Miettinen kertoo.

– Conit ovat ainoa paikka, jossa pystyy pukeutumaan hullusti ja epätavallisesti, kokeilla eri asuja ja olla erikoisen näköinen, eikä herätä huomiota.

Sirolan mukaan esimerkiksi larppausta harrastavia pidetään edelleen outoina, vaikka suurin osa larppausta kokeilevista pitävät jutusta saman tien ja ovat myös hyvin mukana. Niin sanotut nörttiharrastukset ovat kuitenkin erittäin yhteisöllisiä ja kannustavia ja siksi mahtavia.

– En nykyään tunne enää hirveästi ihmisiä, jotka eivät ole larppaus- tai animepuolella jossain osa-alueella mukana, Sirola kertoo.

Vaikka moni panostaa pukeutumiseen ja pukuloisto kerää myös suurimman mediahuomion, suurin osa ottaa osaa arkivaatteissa. Helsingin Worldconissa on viiden päivän aikana ällistyttävät yli 800 tapahtumaa aina George R. R. Martinin nimikirjoitustilaisuudesta paneelikeskusteluun queer-hahmojen kirjoittamisesta.

Worldcon on tärkeä Suomessa ja koko Euroopassa, sillä tapahtuma järjestetään vasta neljättä kertaa ei-englanninkielisessä maassa. Kansainvälisyys voi johtaa myös liiketoimintaan.

Harvinaista herkkua

Elokuun 9.–13. järjestettävä Helsingin Worldcon on kaikkiaan 75. Worldcon. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1939 ja suurin osa Worldconeista on järjestetty Yhdysvalloissa.

Worldconissa jaetaan arvostetut Hugo-palkinnot muun muassa parhaasta romaanista ja parhaasta dramaattisesta esityksestä. Esimerkiksi J. K. Rowling on voittanut palkinnon kerran ja George R. R. Martin viisi kertaa.

Liput tapahtumaan maksavat 195 euroa tai ensikertalaisille 95 euroa. Myynnissä on myös päivälippuja 25–50 eurolla. Liput ovat halvimmat Worldcon-liput pariin kymmeneen vuoteen.

Viittä kunniavierasta lukuun ottamatta kaikki, jopa vapaaehtoiset ja puhujat, maksavat lipusta. Samalla saa Worldconin ja World Science Fiction Societyn jäsenyyden.

Lippuja on tähän mennessä myyty yhteensä noin 8 000. Näistä noin 2 700 on niin sanottuja kannatuslippuja, joilla voi äänestää vuoden 2019 Worldconin pitopaikasta ja Hugo-voittajista, mutta itse tapahtumaan ei kannatuslipulla pääse sisään.

Lisää aiheesta: 

Suomalaiset ovat scifihulluja12.7.2013 10.41

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu