Paikalliset

Karkkiboikotti vapautti Saara Aallon stressistä

Stressaamisen loppu vapautti Saara Aallon keskittymään musiikkiin. - Se kuuluu levylläni, hän sanoo. Saara kuvailee musiikkiaan Epic love popiksi. Balladimaisissa rakkauslauluissa on vaikutteita elokuvamusiikista mutta myös monesta muusta genrestä.

Päivi Tuovinen

Saara Aalto tulee haastatteluun pianopedagogiikan tentistä.

Se oli hänen toiseksi viimeinen koitoksensa Sibelius-Akatemiassa. Jäljellä on enää klassisen laulun tutkinto.

– Koulu loppuu, levy tulee. Ihanaa!

Saara Aalto on ollut viime ajat melkoisessa pyörityksessä.

Hän on esiintynyt Helsingin Kaupunginteatterin Wicked-musikaalissa ja tuli toiseksi euroviisukarsinnoissa.

Juuri ilmestyi Saaran levy Blessed With Love, jonka hän on itse sanoittanut ja säveltänyt.

– Elän nyt unelmaani. Saan tehdä niitä juttuja, joita haluan.

Joku voisi kuvitella, että ulkonäöltään ja ääneltään kauniin naisen unelmat täyttyivät itsestään, mutta se ei pidä paikkaansa.

– Tämän eteen on tehty pitkään ja kovasti töitä.

Onnistuminen yhdessä proggiksessa on johtanut seuraavaan, vähän isompaan.

Aallolle ei ole ollut ongelma paiskia töitä tausta-laulajana, kun sellaista on tarvittu.

Aallolta näyttää puuttuvan suomalaisille yleinen piirre kateus.

Se ilmeni taannoisesta Tartu mikkiin -ohjelmasta, jossa Aalto esiintyi Paradise Oskarin eli Axel Ehnströmin kanssa. Saara hävisi hänelle niukasti viisumittelöissä.

Aalto taputteli ja halaili pahinta kilpakumppaniaan kuin isoaveljeään palvova pikkusisko.

– Itse asiassa emme oikein tunteneet toisiamme ennen Tartumikkiä. Nyt olemme hyviä kavereita ja tänäänkin ollaan tekstailtu, Aalto kertoo viisufinaalien alla.

Saara Aalto vakuuttaa olevansa juuri niin myönteinen ihminen kuin miltä hän vaikuttaa.

– Positiivisuus ja rakkaudella tekeminen on minulle tärkeää.

Elämänilo näkyy siinä, että hän ei stressaa. Ei vaikka edessä on vaativa levynjulkistuskonsertti.

Vaikea uskoa, että vain vuosi sitten hän oli himostressaaja.

– Hoidin stressiäni karkinsyönnillä. Sen takia elimistöni sokeritaso nousi ja kärsin tulehdussairauksista.

Elän nyt unelmaani. Saan tehdä niitä juttuja, joita haluan.”
– Pääsin niistä eroon, kun muutin ruokavalioni terveelliseksi. Olen innostunut raakaravinnosta.

Samalla Aalto pääsi eroon stressistäkin.

– Iso kuvio loksahti kohdalleen. Nyt en stressaa, vaan ajattelen aina, ettei tässä mitään hätää!

Tulevalle kesälle Aalto on jättänyt runsaasti vapaata aikaa.

– En ottanut mitään töitä, sillä haluan tehdä keikkoja, jos niitä on tulossa.

Blessed With Love -levyn ovat tuottaneet Saara Aalto ja hänen miehensä Teemu Roivainen omalla levy-yhtiöllään.

– Haluamme näyttää esimerkkiä, että itse tekeminen suurissakin mitoissa on mahdollista.

– Se, että yhtiö on pieni, ei merkitse sitä, että koneisto olisi vaatimaton. Meillä on käytettävissämme kaikki se ammattitaito, mitä suurillakin levy-yhtiöillä.

Onko sinulla samoja kokemuksia karkeista? Kerro!

Saara Aalto

Helsinkiläinen 24-vuotias laulaja–lauluntekijä.

Voitti 11-vuotiaana Kotkan Merilaulukilpailut sävellyksellään.

Kävi Madetojan musiikkilukion Oulussa.

Osallistui 16-vuotiaana euroviisukarsintoihin yhtyeellä Heidi Kyrö & just.

Sijoittui 19-vuotiaana kolmen parhaan joukkoon Talent 2007 -kisassa.

Esiintyi Helsingin Kaupunginteatterin High School 1 & 2 -musikaaleissa.

Taustalaulajana euroviisukarsinnoissa 2008 ja 2009.

Esiintyi Kaupunginteatterin Wicked-musikaalissa.

Toinen sija euroviisukarsinnoissa 2011.

Dubbaa elokuvia, piirrettyjä ja mainoksia.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu