Puheenaihe

"Playmate-tausta on Suomessa ongelma ja ulkomailla plussaa" – tällaista taidetta Katariina Souri tekee nyt

KUVATAIDE Katariina Souri on itseoppinut taidemaalari, joka kääntää purevan kritiikin voimaksi.

She is the one -maalaus on taiteilija Katariina Sourin oma lempimalaus näyttelyssä. Puolison mielestä siinä on jotain noitamaista ja pelottavaa.

Anneli Tuominen-Halomo

Taiteilija Katariina Souri jakaa aikansa kuvataiteen ja kirjoittamisen kesken.

– Se on nyt fifty-sixty, hän naurahtaa.

Sitten Souri täsmentää, että ajankäytöllisesti maalaaminen ja kirjoittaminen vievät yhtä paljon aikaa, mutta tällä hetkellä hän tienaa maalaamisella enemmän kuin kirjoittamisella.

– Kirjoittaminen on hitaampaa ja tuskallisempaa. Silloin käännyn sisäänpäin.

Katariina Sourin uusimpia maalauksia on nyt nähtävillä Stadio Galleryssa Kauniaisissa Designs of protection -näyttelyssä.

Kun en kuulu piireihin, minulle ei tule painetta olla tietynlainen."

Internetissä Katariina Sourin kyvyt sekä taidemaalarina että kirjoittajana on lytätty kovin ottein.

Katariina Souri on elänyt julkisuuden kanssa vuodesta 1988, jolloin hänen kuviaan julkaistiin Playboyssa. Silloin hänet tunnettiin nimellä Kata Kärkkäinen.

– Playmate-tausta on aina uskottavuusongelmani taustalla, hän huokaa.

– Kun keskustelen ulkomaalaisten kanssa taustastani, heille se on plussaa ja kiinnostava lähtökohta.

Katariina Souri on vakuuttunut siitä, että meillä kaikilla on elämässä tietty tehtävä. Hänellä se on raja-aitojen kaataminen.

– Täytän reilun vuoden kuluttua 50 vuotta ja itsetuntoni on kohdallaan. Minun ei tarvitse hakea hyväksyntää muilta.

Souri on kääntänyt mitätöinnin voimavarakseen. Hän on saanut siitä vapautta tehdä.

– Kun en kuulu piireihin, minulle ei tule painetta olla tietynlainen. Voin tuotteistaa omaa taidettani ja tehdä, miten haluan.

– Työt puhuvat puolestaan. Toinen tykkää, toinen ei.

Sijoittajia Sourin taide ei ole kiinnostanut, tavallisia ihmisiä sen sijaan kyllä.

– Teokseni ovat sen hintaisia, että palkansaajakin pystyy sellaisen ostamaan – ainakin osamaksulla.

– Minulla on asiakkaita, jotka ovat ostaneet minulta elämänsä ensimmäisen taulun. Siitä tiedän, että maalaus on asiakkaalle todella tärkeä.

Lähitulevaisuudessa Katariina Souri aikoo keskittyä uuden kirjansa viimeistelyyn. Hän on vaihtanut kustantajaa ja kirjan julkaisee Teos.

– Se on tietokirja, nimeltään Sarana, ja se kertoo keski-iän taitekohdasta.

Vireillä on myös käsikirjoitusprojekti.

– Olisi kivaa kirjoittaa yhdessä, koska romaanin kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. Olen kirjoittanut kymmenen romaania ja olen ehkä tyhjentänyt siltä osin pajatsoni. En jaksa kääntyä enää sisäänpäin sillä tavoin kuin romaani vaatii.

Designs of protection -näyttely on syntynyt taiteilijan kiinnostuksesta pohjoisafrikkalaista kulttuuria ja erityisesti berberinaisten kasvotatuointeja kohtaan.

– Selailen paljon erilaisia kuvia internetissä ja saan niistä inspiraatiota. Törmäsin mustavalkoiseen, viime vuosisadan alussa otettuun mustavalkoiseen valokuvaan nuoresta naisesta, jolla oli tatuointeja kasvoissaan. Se kuva pysäytti.

Tatuointiaiheet ilmestyivät Sourin maalauksiin ja hän alkoi myös tutkia niiden historiaa.

– Löysin traagisen taustan. Nykyään tämä tatuointikulttuuri on lähes tyystin hävinnyt, koska islam ei hyväksy tällaista koristautumista. Ennen tatuoinnit olivat osa naiseksi kasvamisen rituaalia ja osa identiteettiä.

Design of Protections -näyttelyn maalauksista ainakin punaisena hehkuva Woven on niin tuore, että maali ei ole ehtinyt kunnolla kuivua.

– Levitän ensin kankaan lattialle ja roiskin siihen maalia. Sitten alan työstää sitä palettiveitsellä, käsillä ja kankailla. Valitsen värit, mutta annan sattumalle mahdollisuuden.

Katariina Souri käyttä sekä akryylivärejä että öljyvärejä. Hän on tehnyt myös muutamia teoksia sekatekniikalla, joissa voi olla mukana vaikkapa koru.

Taiteilijan pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä ja luoda suhteita asiakkaisiin."

Oman taidenäyttelyn lisäksi Katariina Sourilla on muitakin hyviä uutisia.

Hänen ja hänen puolisonsa Eliya Zweygbergin omassa taideliikkeessä on avajaiset 1. syyskuuta Liisankatu 6:ssa.

– Minulla oli aiemmin liike Annankadulla, jossa oli myynnissä muun muassa omia töitäni ja korujani. Koska lama syveni ja pitkittyi ja aloitin uuden kirjoitusprojektin, suljin liikkeen.

Eliya Zweygberg on myös taiteilija ja hänet näkee useimmin Liisankadun liikkeessä. Kruununhaka on hänen kotikulmiaan.

– Meillä on vain 30 minuutin ajomatka Sipoosta Helsinkiin. Kun tyttöni käy sirkustreeneissä Kalasatamassa, saamme hoitettua monta asiaa kerralla.

– Vaikka Sipoossa onkin ihana asua, tarvitsemme kiintopisteen Helsingistä. Taiteilijan pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä ja luoda suhteita asiakkaisiin.

Katariina Souri

Näyttely Stadio Galleryssä (Thurmaninaukio 10, Kauniainen) syyskuun puoliväliin asti.

Avoinna tiistaisin kello 11–19, keskiviikkoisin kello 11–17, torstaisin 11–19, perjantaisin 11–17 ja lauantaisin 10–15 tai sopimuksen mukaan.

Syyskuussa Katariina Souri avaa puolisonsa Eliya Zweygbergin kanssa oman taideliikkeen Liisankatu 6:een Helsingissä.

Souri on ollut mukana käsikirjoittamassa televisiosarjoja Samppanjaa ja vaahtokarkkeja, Tähtilampun alla ja Tähtitehdas.

Esikoisromaani Minä ja Morrison ilmestyi vuonna 1999.

Uusimmat romaanit Valkoinen varjo ja Sammunut sydän ilmestyivät vuonna 2015.

Souri nousi julkisuuteen joulukuun 1988 Playboy-lehden Playmate of the Month -tyttönä. Hänen nimensä oli silloin Kata Kärkkäinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu