Hyvinvointi

Ensin karsittiin jugurtit, nyt lähtee jäätelö päiväkotilapsilta – Helsinki uusii ruokalistoja

Päiväkotien ruokalistoja on muokattu.

Päivi Tuovinen

Helsinki on syksyn tullen uusinut päiväkotien ruokalistoja. Kaupunki tiedottaa, että listalla on uusia pääruokia, lisäkekastikkeita sekä uusia "energialisäkkeitä". Ruokalistaa tutkimalla selviää, että tarjolla on nyt esimerkiksi lihankorvike "mifusta" tehtyjä ruokia.

Tähän asti lapset ovat silloin tällöin saaneet päiväkotiaterian jälkiruuaksi jäätelöä, mutta nyt vuosien perinne loppuu. Jäätelö jälkiruokana korvataan jatkossa aina hedelmällä, kaupunki kertoo.

Ruokalistojen uusimisen taustalla lienee osin lasten vanhemmilta tullut palaute.

Kun ruokalistaa edellisen kerran karsittiin vähäsokerisemmaksi vuonna 2015, ruokapalveluvastaava Erja Suokas kertoi HU:lle, että sokeri puhuttaa vanhempia ja sen määrän vähentämisestä on tullut pyyntöjä. Sen sijaan Espoon tyyppistä "voikapinaa", jossa leipämargariinin tilalle haluttiin voita, ei Helsingissä ollut Suokkaan mukaan ilmennyt.

Sokerin määrää vähennettiin syksyllä 2015 niin, että päiväkodeissa ryhdyttiin tarjoamaan maustamatonta jogurttia marja- tai hedelmäsoseen kanssa. Valmiiksi maustetut, vanhempien liian sokerisiksi kokemat jugurtit pudotettiin listalta pois.

Aiemmassa haastattelussa Erja Suokas toppuutteli vanhempien sokerikammoa toteamalla, että sokerimäärät ovat olleet varhaiskasvatuksessa jo pitkään alhaisia ja alle suositusten, myös vanhemmissa huolta herättäneissä kiisseleissä ja pannukakuissa.

Herkuttomuus näkyy helsinkiläisissä päiväkodeissa myös siten, että osa päiväkodeista on kieltänyt synttäriherkkujen tarjoamisen lapsen syntymäpäivänä.

Päiväkotien ruokalistan löydät Palvelukeskus Helsingin sivuilta.

Esimerkkejä Palvelukeskus Helsingin päiväkotiruuasta viikolta 34:

Aamupala: Velliä luomuhiutaleista, leipää luomuviljoista, leikkelettä

Lounas: Kasvis-makaronilaatikkoa luomupastasta, leipää luomuviljoista

Välipala: Vatkattua marjapuuroa

Aamupala: Velliä luomuhiutaleista, leipää luomuviljoista, juustoa

Lounas: Kalaa kastikkeessa, perunasosetta

Kasvisruokavaihtoehto: Mifu-kasviskastiketta

Välipala: Perunarieskoja, yrttilevitettä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Sokerikammo iski päiväkoteihinkin – Asiantuntijat: Vanhemmista tullut kohtuuttomia10.12.2014 10.08
Helsinkiin rakennetaan Suomen suurin päiväkoti – satoja lapsia, lähes 60 hoitajaa14.8.2017 13.15
Tämä inhokki lähti pois Helsingin päiväkotien ruokalistoilta28.8.2015 06.10
Päiväkotien ruokapalvelut voitti luomukilpailun – päälle 8 prosenttia luomua8.10.2016 15.49
Helsinkiläispäiväkotien ruokalista uusiksi – sokerijugurtit pois29.4.2015 15.30
Kasvisruoalle kohtuuhyvä aloitus – Näin vegaanilapset syövät Helsingin päiväkodeissa31.10.2016 18.32
Vegaaniruoka vedetään pois koululaisilta Lohjalla – ”Ei ole kasvavan lapsen ruokavalio julkisessa palvelussa”10.5.2017 11.26
Vanhemmat vaativat omat voit päiväkotiin – näin Espoo vastaa some-kohuun11.12.2014 13.15
Synttäriherkut halutaan kieltää1.10.2014 19.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Hyvinvointi

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu